Senja

KHL

Valikko

KHL

Kummola: Kaksi vuotta sitten teki mieli kieltää, enää ei

KHL
Jokerit tarvitsi Suomen Jääkiekkoliitolta hyväksynnän KHL-siirrolleen. Liitto olisi voimassa olevien sääntöjen mukaan voinut torpata koko hankkeen.
Kiekkoliiton rautakansleri Kalervo Kummola kertoo, että liittohallituksen positiivinen kanta oli yksimielinen.

- Olisi ollut aika vaikea kaataa jotain hallikauppaa ja joukkueen lähtöä KHL:ään amatööriperustein. Kyllä se vain niin on, että talousasiat menevät näissä usein muun edelle.

Olisiko tehnyt mieli estää Jokereiden lähtö?

- Kaksi vuotta sitten teki vielä, mutta tänä keväänä ajatukseni muuttui. Katselin, kun [Petri] Vehanen ja [Atte] Engren lähtivät Prahaan ja ajattelin, että ei tämäkään hyvä linja ole, jos joku tshekkijoukkue vie Suomen parhaat pelaajat.

Kaksi vuotta sitten Blues havitteli siirtoa KHL:ään, mutta hanke ei toteutunut. IS Urheilun tietojen mukaan sekä Jääkiekkoliiton että SM-liigan edustajat olivat tuolloin sillä kannalla, että KHL:ään siirtyminen ei ole oikea ratkaisu. Myös Jokerien omistaja Harry Harkimo oli ollut KHL-siirtoa vastaan.

- Mä tiedän kyllä, että Suomessa on kiinnostusta. Mullekin on ainakin kolme seuraa ilmaissut KHL-mielenkiintonsa. Siinä mielessä tämä ei ole uusi asia, Kummola kertoo.

- Totuus on se, että meiltä oli yli 50 pelaajaa mennyt KHL:ään. Mä toivon, että tämä liike pitää ainakin joitakin Suomen maajoukkuemiehiä täällä. Tiedän, että monet perheelliset pelaajat olisivat paljon mieluummin kotimaassa kuin jossain vieraalla maalla pitkien matkojen päässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    4. 4

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    4. 4

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää