Anna, Anne, Anu

KHL

Valikko

KHL

Suomalaiskiekkoilija sai tarpeekseen farmista – ”Nyt tilanne näyttää loistavalta”

Jääkiekko
Sotshin uuteen KHL-seuraan siirtyvä Joonas Järvinen kyllästyi NHL-paikan kyttäämiseen.
Nashville Predators on organisaatio, joka koulii mielellään sopimuspelaajiaan NHL-valmiiksi ennen kuin päästää näitä parrasvaloihin. Kaksi kautta kestänyt kypsyttely AHL-seura Milwaukee Admiralsissa riitti Joonas Järviselle.

- Tavoitteena oli päästä NHL:ään, mutta se ei onnistunut. Syytä on vaikea sanoa, mutten ole mitenkään katkera. Peliesitysten mukaanhan siellä ylös päästään, 123 AHL-ottelussa 23 pistettä tehnyt Järvinen myöntää rehellisesti.

- Kun näytti, ettei NHL-paikka ole aukeamassa, aloin luonnollisesti etsiä mahdollisimman kovaa liigaa.

Järvinen, 25, päätyi KHL:ään ja sen uunituoreeseen tulokkaaseen HK Sotshiin. Avauskauteensa valmistautuvalle seuralle järjestettiin tiistaina yhdessä Lada Toljattin kanssa KHL-historian toinen laajennusdrafti.

- On totta kai haasteellista, kun joutuu tyhjästä kasaamaan uuden joukkueen. Mutta uskon että asiat ovat siellä kohdallaan: taustaorganisaatiossa pitäisi olla osaavia ihmisiä, halli on uusi ja olosuhteet muutenkin viimeisen päälle, TPS-kasvatti tietää.

Hän ei halunnut kommentoida mahdollisia sopimusneuvottelujaan sen enempää Nashvillen kuin minkään muunkaan NHL-seuran kanssa.

- NHL on joka tapauksessa edelleen tavoitteena. Nyt näin kuitenkin tämän (KHL-sopimuksen) parhaana vaihtoehtona.

Sotshiin vuoden sopimuksen tehnyt Järvinen saa seurakaverikseen mm. viime kaudella JYPissä kiekkoilleen Max Wärnin, jonka kanssa Järvinen edusti muutama kausi sitten liigahopealle yltänyttä Pelicansia.

- Hienoa että siellä on toinenkin suomalainen, mutta on siellä paljon muitakin ulkomaalaisia. Eiköhän siellä englantia puhuta, joten senkin suhteen tilanne näyttää nyt oikein loistavalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    9. 9

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    10. 10

      Asiantuntija kertoo saunapalojen yleisimmät syyt: ”Muutamia tapauksia on ollut, että kiuas on tipahtanut seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää