Senja

KHL

Valikko

KHL

Jukka Jalonen: Jokereilla kävi hyvä munkki

KHL
Jukka Jalosen mukaan on Jokereille helpotus, että seura välttää kaikkein pisimmät vieraspelimatkat.
- Kyllä siitä varmasti on hyötyä, se on selvä asia. Ne ovat todella kovia retkiä.

Jalonen tietää, mistä puhuu. Puolitoista kautta suurseura Pietarin SKA:ta valmentanut Jalonen heitti joukkueensa kanssa muutaman todellisen Perä-Siperian elämysmatkan.

- Ne olivat sellaisia kymmenen tunnin lentoja. Tai oikeastaan pidempiäkin, kun kahden viiden tunnin lennon välissä oli polttoaineen täyttö, Jalonen muisteli.

- Ne olivat kyllä pitkiä matkoja. Aikaero oli niin suuri, että piti miettiä, kannattiko käydä omaan aikaan aamuyöllä aamujäillä, jos aamupäivällä oli jo peli.

Jokereilta tällaiset sisäisen kellon sekaisin pistävät puolimaailmanympärimatkat jäävät tekemättä, mutta lentokilometrejä kertyy narreillekin.

- Jokereilla ei ole mitään älyttömiä aikaeroja. Silti heidänkin kannattaa miettiä tarkkaan, ovatko he pelimatkoillaan Helsingin ajassa vai menevätkö paikallisen ajan mukaan, Jalonen huomautti.

- Ja pidemmillä pelimatkoilla kannattaa mennä pelaamisen, ei niinkään harjoittelun mukaan. Neljänkin pelin retket kestävät kahdeksan päivää, joten jossain vaiheessa on pakko levätä.

Kaiken kaikkiaan Jokereilla kävi Jalosen mielestä hyvä munkki sarjaohjelman suhteen.

- Jokereilla on erittäin hyvä lohko, urheilullisesti ja muutenkin. Siellä on kivoja kaupunkeja, hyviä oloja ja ystävällistä porukkaa. Eivätkä vastustajat ole KHL:n kärkijoukkueita, joten heillä on hyvä sauma napsia pisteitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    6. 6

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    7. 7

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    8. 8

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    9. 9

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    10. 10

      Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    6. Näytä lisää