Onni, Sisu

KHL

Valikko

KHL

Jokerien tehopakkia pisteet eivät yllätä: "Tätähän minulta odotetaan!"

KHL
Ryan Gundersonin nimi sanoi ennen kauden alkua yhtään mitään. KHL:n neljän ensimmäisen kierroksen jälkeen hänet tietävät kaikki.
Hän on puolustaja. Kiekollinen puolustaja, joka tykkää hääriä myös vastustajan kenttäpäädyssä.

Hän tekee sen myös hyvin. Jenkkipuolustaja Ryan Gunderson kuuluu Jokerien pakkikaluston terävimpään kärkeen.

Ja myös jälki on ollut sen mukaista. Helsinkiläisten ensimmäisen neljän pelin jälkeen 29-vuotias pakki johtaa Jokerien sisäistä pistepörssiä.

Tehopisteet 2+3 ovat sitä, mitä Gunderson on itsekin halunnut.

- Tätähän minulta odotetaan! Pisteitä pitää tulla, sillä olen melko hyökkäysorientoitunut puolustaja. Tähän mennessä kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan, miettii Gunderson Jokerien hotellissa Hanti-Mansisjkissa.

Viimeksi lauantaina Gunderson liipaisi Jokerien voittomaalin Traktor Tsheljabinskiä vastaan.

- Kun tulee paikka ampua, niin silloin ammutaan. Ei se ole sen kummempaa edes KHL:ssä, linjaa edelliset kolme kautta Ruotsin Brynäsissä pelannut taitopakki.

Jokerien Venäjän-kiertue pitää sisällään vielä kolme peliä. Gundersonin mukaan käsikirjoitus seuraaville päiville on selkeää luettavaa.

- Emmehän me voi tavoitella muuta kuin kolmea voittoa? Joukkueemme taso riittää ja kaikki nauttivat tästä hommasta. Oma olotilanikin on täydellinen ja yleensähän se on tarkoittanut sitä, että pisteitäkin tulee, myhäilee Keski-Pasilan tämän hetken suosituin Yhdysvaltojen kansalainen.

Ilta-Sanomat on mukana Jokerien ensimmäisellä, yhteensä 9 päivää kestävällä vieraspelikiertueella. Joukkue pelaa kiertueella seuraavasti:

Jugra Hanti-Mansijks-Jokerit 15.9.
Neftehimik Nizhnekamsk-Jokerit 17.9.
Lada Togliatti-Jokerit 19.9

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Axl Smithin tuomioon jäi uhrien nimiä –  ainakin yksi haluaa poliisitutkinnan

    5. 5

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    6. 6

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    7. 7

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    8. 8

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    9. 9

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    10. 10

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Axl Smithin tuomioon jäi uhrien nimiä –  ainakin yksi haluaa poliisitutkinnan

    5. 5

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    6. Näytä lisää