Tatu, Daniel, Taneli

KHL

Valikko

KHL

Jokerien tuleva vastustaja rajuissa talousvaikeuksissa – ratkaiseva neuvottelu Helsingissä

KHL
Itä-Euroopan jääkiekkoliigassa KHL:ssä pelaavan Dinamo Riian kausi on Ilta-Sanomien tietojen mukaan vakavassa vaarassa päättyä rahapulaan.
Seuran budjetiksi on suunniteltu 12 miljoonaa euroa, josta valtaosa tulee Venäjältä. Ne rahat ovat kuitenkin toistaiseksi saamatta.

- Puheenjohtajamme kertoi vaikeuksistamme äskettäin Latvian televisiossa, mutta hän ei kertonut koko totuutta, Ilta-Sanomien nimettömänä pysyttelevä sisäpiirilähde paljastaa.

Puheenjohtaja Juris Savickisin kommenteista uutisoitiin myös Suomessa.

- Alun perin piti olla kyse muutamasta päivästä, mutta se on venähtänyt jo muutamaksi kuukaudeksi. Ne ovat venäläisen valtionyhtiön Gazpromin kaasurahoja. Sen tarkemmin en tiedä, keneltä eurot tulevat. Rahojen saamisen lykkääntyminen liittyy Ukrainan sotaan ja Venäjää koskeviin kansainvälisiin talouspakotteisiin, sisäpiirilähde kertoo.

Dinamon GM Normunds Sejejs tunnustaa seuran tukalan tolan Ilta-Sanomille

- Palkanmaksussa oli kesällä viivästys, mutta rästit on nyt maksettu. Tilanteemme ei muutu helpommaksi ennen Ukrainan sodan ratkeamista, Sejejs myöntää.

Konkreettisimmin latvialaisten tukala tilanne näkyy päävalmentaja Artis Abolsin ja muun valmennusjohdon sopimustilanteessa. Heidän tämänhetkinen työsuhteensa päättyy syyskuun loppuun eli ensi tiistaina.

- Onhan tilanne sangen päätön, mutta toisaalta aikaa on vielä, lähde toteaa.

- Joukkue pelaa maanantaina Jokereita vastaan Helsingissä, ja johtajaporras matkustaa sinne jo sunnuntaina. Siellä käydään todennäköisesti ratkaiseva neuvottelu siitä, saammeko rahaa vai emme.

KHL:n toimitusjohtaja Aleksandr Medvedev on kaasujätti Gazpromin hallituksen varapuheenjohtaja. Hartwall Arenan ja liki puolet Jokereista omistavan Arena Events Oy:n omistavat venäläismiljardöörit Gennadi Timtšenko sekä Arkadi ja Boris Rotenberg. Rotenbergin veljesten yhtiö SGM Group on Gazpromin merkittävä yhteistyökumppani. Savickis puolestaan on ITERA Latvia -energiayhtiön johtaja ja Gazpromin osaomistaman Latvian valtion kaasuyhtiön A/S Latvijas Gāzen osakkeenomistaja.

- Medvedev on sanonut, että sarjan yksikään seura ei jätä kautta kesken. Luotamme siihen, lähde sanoo.

- Pelaajille on ilmoitettu, että tämän kuun palkat myöhästyvät, hän tietää.

Dinamo Riika on tehnyt aiemmin yhteistyötä Joensuun Jokipoikien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    8. 8

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    9. 9

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    10. 10

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    5. 5

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    6. Näytä lisää