Onni, Sisu

KHL

Valikko

KHL

Suomalaishyökkääjä naputteli hattutempun KHL:ssä

KHL
Sibir Novosibirskin Jarno Koskiranta koki KHL-uransa ensimmäisen kolmen maalin illan.
Sibir Novosibirskin suomalaissentteri Jarno Koskiranta pääsi herkuttelemaan KHL-uransa ensimmäisestä hattutempusta tiistain kierroksella. Koskiranta iski kolme maalia Ak Bars Kazanissa pelaavan Ruotsin maajoukkuemaalivahdin Anders Nilssonin taakse, kun Sibir kaatoi Ak Barsin rohevasti 6-1.

Koskiranta pelasi pudotuspelit mukaan lukien KHL-uransa 90. ottelun.

Koskiranta iski kaikki osumansa aivan Nilssonin nenän alta. Ensimmäinen syntyi ylivoimalla avauserässä (tilanteeksi 2-0), kun Koskiranta sai suomalaishyökkääjä Jonas Enlundilta loistavan passin maalin eteen ja nosti kiekon ohi Nilssonin. Koskirannan toinen osuma (3-0) syntyi toisessa erässä läpiajosta. Koskiranta pääsi karkuun Ak Barsin puolustajalta Vladimir Denisovilta ja veivasi vielä Nilssoninkin solmuun.

Hattutemppu täydentyi kolmannessa erässä (5-1-maali). Koskiranta osui toisen kerran ylivoimalla, kun Kazanin alivoimaneliö antoi maalin edessä tarvittavan tilan ja Koskiranta napautti kiekon aivan maalivahdin alueen rajalta verkkoon.

Myös Sibirin suomalaismaalivahti Mikko Koskinen pelasi jälleen erinomaisen ottelun. Koskisella oli ennen maajoukkuetaukoa vaikeat hetket, mutta nyt hän on johdattanut Sibirin seitsemään peräkkäiseen voittoon ja päästänyt sinä aikana vain kuusi maalia selkänsä taakse.

KHL tiistaina:

Admiral Vladivostok-Metallurg Magnitogorsk 2-4 (0-1, 0-2, 2-1)
M: Oskar Osala 1+0

Metallurg Novokuznetsk-Avtomobilist Jekaterinburg 3-4 (1-1, 2-1, 0-2)
J: Sami Lepistö 1+0

Sibir Novosibirsk-Ak Bars Kazan 6-1 (2-0, 2-0, 2-1)
S: Mikko Koskinen 10+12+9=31/32 torjuntaa, Jarno Koskiranta 3+0, Jonas Enlund 0+2

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää