Sampsa

KHL

Valikko

KHL

Pääomistaja Harkimo pysyy hiljaa Jokerien miljoonatappioista – ”Soita talousasioissa Kohoselle”

JOKERIT
Helsingin Jokerit teki jättitappiot avauskaudellaan KHL:ssä.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Jokerien tappio kaudesta 2015–2016 voi olla jopa yli kymmenen miljoona euroa. MTV Sport uutisoi, että Jokerien tappiot saattaisivat olla vieläkin suuremmat, peräti 13 miljoonaa euroa.

Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen myönsi MTV Sportille seuran tekevän taloudellisesti miinusta, mutta kiisti summan olevan tuota luokkaa.

Jokerien pääomistaja, seurasta edelleen 51-prosenttia omistava kansanedustaja Harry Harkimo (kok) vaikeni Jokereihin liittyvistä asioista täysin.

– En ole kommentoinut Jokereihin liittyviä asioita kahteen vuoteen, enkä kommentoi nytkään. Soita talousasioissa Kohoselle, Harkimo linjasi.

Kohonen kiisti arviot peräti 13–14 miljoonan euron kokoisesta tappiosta.

– Ei se aivan noin paljon ole. Mutta tappiota tulee joka tapauksessa reippaasti, miljoonia. Tämä oli pitkälti odotettua.

Harkimo sanoi viime huhtikuussa Ylen haastattelussa, että seuran avauskausi KHL:ssä oli taloudellisesti hyvä, eikä tappiota välttämättä tule lainkaan. Miksi pääomistajanne sanoi noin, jos tappiot olivat odotettuja?

– Pääomistaja ja vähemmistöosakkaat sopivat jo alun perin keskenään rahoituskuviosta, jossa keskiössä ovat KHL:n seuroille kuuluvat mediarahat. Vähemmistöosakkaat lupasivat pääomittaa seuraa, eli toisin sanoen maksaa avauskaudesta tulevat tappiot tiettyyn rajaan asti. Vastaavasti he sitten saavat oman osuutensa mediarahoista. Huhtikuussa ei ollut tiedossa, että teemme tappiota enemmän kuin pääomistussopimuksen oli sovittu kattavan. En tiedä, mutta luulen Harkimon lausunnon johtuneen tästä.

Jokereiden vähemmistöosakas on Arena Events Oy, josta Långvik Capital ja Roman Rotenberg omistavat yhteensä hieman yli 50 prosenttia sekä Gennadi Timtshenkon White Anchor -yhtiö 49,5 prosenttia.

Kuittaavatko vähemmistöosakkaat siis kaikki Jokerien tappiot?

– No, kyllä se näin varmasti menee.

Tietojemme mukaan vähemmistöosakkaat haluaisivat nyt myös Harkimon osallistuvan tappioiden maksuun. Miten kommentoit tätä?

– Olen siinä käsityksessä, että pääomistajan ja vähemmistöosakkaan aikanaan tekemä ositussopimus pitää ja sen mukaan mennään.

Miksi Jokerit teki erittäin raskaan miinusmerkkisen tuloksen?

– En puhuisi rumasta tuloksesta, vaan ennemminkin tietoisista ja tarvittavista investoinneista, joiden tiedettiin aiheuttavan tappiota avauskaudella. Lanseerauskustannukset painoivat tuloksen siis odotetusti miinukselle, vaikka samaan aikaan pääsylippu- ja sponsoritulomme olivat hyvät. Toki tappiota tulee jonkun verran odotettua enemmän. Tämä taas johtuu pääosin pelaajiin liittyvistä sivukuluista, kuten yllättävän kalliista vakuutusmaksuista. Lisäksi matkakulut kasvoivat ennakoitua suuremmiksi.

Mikä on taloudellinen näkymä tälle kaudella?

– Olen hieman huolissani yleisömääräkehityksestämme. Viime vuonna kuutta ensimmäistä peliämme seurasi noin 10 200 katsojaa per ottelu, nyt keskiarvo on samassa määrässä otteluita ollut noin 9 600. Olisin uskonut lukeman olevan suurempi, koska olemme voittaneet lähes kaikki pelimme.

Missä vika?

– Tähän saattaa vaikuttaa ostovoiman yleinen heikentyminen. Otamme kuitenkin omaan piikkimme siinä, että olemme ehkä olleet liian optimistia lippuhinnoittelussamme. Joidenkin otteluiden lippujen olisi pitänyt olla halvempia. Hinnoitteluun saattaa tulla muutoksia.

Juttua korjattu 24.9. kello 9.05: Jokerien vähemmistöosakas 49 prosentin osuudella on Arena Events Oy, jonka omistavat Roman Rotenberg ja Lånvik Capital hieman yli 50,5 prosentin osuudella sekä Gennadi Timtshenkon White Anchor -yhtiö 49,5 prosentilla. Långvik kylpylähotellin liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt eivät ole muuttaneet Jokerien tai Hartwall Arenan omistussuhteita.

Långvik Capital on myynyt Långvik kylpylähotelliliiketoiminnan Ryokan Oy:lle 14.9. Ryokan Oy on uusi perustettu yhtiö, jossa osakkaina ovat Långvikin kylpylähotellitoiminnassa alusta asti mukana ollut liikuntaneuvos Auvo Niiniketo, yhtiötä pitkään konsultoinut Martti Ahto, Ryokan Oy:n uusi toimitusjohtaja Inka Uusitalo-Raoult, sijoitusyhtiönsä kautta Maiju Tirri ja rahoittajina ja osakkaina sijoitusyhtiö Joy Group Oy:n kautta Jussi Salonoja ja Tuomas Teräsvuori.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää