Kyllikki

KHL

Valikko

KHL

Kuvat: Raivostuneet Jokerikannattajat marssivat ulos katsomosta – ”Mitta alkaa olla täynnä”

KHL
Helsingin Jokerien kannattajayhdistys Eteläpääty ry toteutti torstaina uhkauksensa.
Valtaosa Hartwall Arenan etelänpuoleisesta alakatsomosta marssi ulos, kun kiekko putosi jäähän Jokerien ja Moskovan Spartakin välisessä ottelussa.

– Mitta alkaa olla aika lailla täysi. Mutta edelleen sydän sykkii tälle jengille, Eteläpäädyn katsomojohtaja Roope Räty vakuutti IS:lle.

– Kolmannessa erässä tulemme takaisin ja näytämme jälleen, miksi olemme täällä. Seura on meille rakas ja koemme, että se on edelleen se, mikä ei ole muuttunut.

Kannattajat ilmoittivat protestiaikeistaan Jokerien joukkueelle jo tiistaina Pietarin SKA:ta vastaan ilmenneen maalilauluepisodin jälkeen.

– Kerroimme heille, että osoitamme tänään mieltä, muttemme todellakaan joukkuetta kohtaan.

Miten joukkue reagoi?

– Sieltä tuli sellaista viestiä, että he ymmärtävät ja he tietävät Eteläpäädyn olevan aina heidän tukenaan. Että antakaa palaa vaan, Eteläpääty ry:n puheenjohtaja Mikko Saksanen sanoi.

– Pitää saada jotenkin ääni kuuluviin. Tuntuu, ettei se pelkällä puheella ja somen välityksellä onnistu.

– Emme me voi olla reagoimatta tämmöiseen, Räty lisäsi painokkaasti.

Alunperin kannattajien piti suorittaa pelkkä ulosmarssi, mutta torstaina suunnitelmat muuttuivat.

– Päätimme tehdä ison, viisi kertaa kuusimetrisen lakanan, jolla otamme kantaa vallitsevaan tilanteeseen. Kahteen asti yöllä täällä maalailtiin, ja kunnes tänä aamuna tuli uusi käänne: KHL kielsi lakanan, Räty kertoi.

Miksi?

– KHL:n säännöt kuulemma kieltävät sen.

– Noh, nyt menemme sitten vain alkuperäisen suunnitelman mukaan ja marssimme ulos.

Kielletyssä lakanassa lukee Rrat Problem siten, että sanassa rat eli rotta on kaksi r-kirjainta. Ne viittaavat vahvasti Jokerien osaomistaja Roman Rotenbergiin.

– Meillä on ongelma tuholaisten kanssa. Sillä viitataan rottiin, sillä on aika monta merkitystä, Räty muotoili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    4. 4

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

    8. 8

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    9. 9

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    10. 10

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    2. 2

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    3. 3

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    4. 4

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. Näytä lisää