Ilmari, Ilmo

KHL

Valikko

KHL

Jokerit jatkaa faniensa sensurointia – Ensin lähti lakana, sitten t-paidat, mitä seuraavaksi?

KHL
Jokerien toimitusjohtaja vetoaa sääntöihin: seura aikoo jatkossakin vaientaa fanien kritiikin.
Jokerien kannattajat jatkoivat sunnuntain kotiottelussa osaomistaja Roman Rotenbergin vastaista kampanjaansa.

Osa kannattajista oli pukeutunut t-paitaan, jossa oli rotan kuva ja teksti ”RRat Problem”, jolla viitattiin Roman Rotenbergiin.

Sama teksti oli Jokerien fanien edelliseen ottelun tekemässä lakanassa, jonka tuomisen halliin Jokerien edustajat estivät.

Saman kohtalon kokivat t-paidat, sillä sunnuntaina ottelun järjestysmiehet käskivät katsomossa t-paidat päällä olleita faneja peittämään paitansa.

– En nähnyt paitoja, mutta kuulin asiasta ottelun jälkeen, Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen sanoo.

Päätöksen t-paitojen peittämisestä teki seuran logistiikkajohtaja Vesa Vilkkula.

– Vesa on kotiotteluissa nimetty vastuuhenkilö turvallisuusasioissa ja tapahtumajärjestelyyn liittyvissä asioissa. KHL vahtii otteluita etänä ja välillä sieltä tulee jotain kommentteja, useimmiten pelien jälkeen, Kohonen kertoo.

Sensuuri jatkuu

Jos Jokerien kannattajat aikovat jatkaa julkista protestointiaan, Jokerit joutuu puuttumaan asiaan. Kohonen vetoaa asiassa KHL:n sääntöihin.

– Me noudatamme sääntöjä. Säännöt ovat vähän tulkinnanvaraisia siinä, missä raja kulkee. Tärkein on fyysinen turvallisuus, että materiaalit ovat paloturvallisia. Se, mitä vältetään kuin ruttoa, on poliittisten ja henkilöön menevien kommenttien esittäminen, Kohonen selventää.

– Se pykälä ei ole ensisijaisesti tarkoitettu seuran omistajia tai taustahenkilöitä kohtaan kohdistuvaan arvosteluun, vaan vastustajien kunnioittamiseen. Pyrimme kuitenkin huolehtimaan, ettei mennä hyvän maun ulkopuolelle ja haistatteluun. Siellä on kuitenkin monenlaisia ihmisiä.

Jokerit on nyt kahdessa peräkkäisessä ottelussa sensuroinut faniensa mielenilmauksia.

– Emme pidä siitä, että osaomistajia tai taustahenkilöitä pilkataan. On niitä ennenkin tehty, myös ”Hjallista” (Harry Harkimo) vastaan, ja se on minun mielestäni tyylitöntä ja hölmöä, Kohonen sanoo.

– Siellä on kuitenkin parhaimmillaan 13 000 katsojaa hallissa ja heillä on yleisönä oikeus saada sellainen kokemus, joka on enemmänkin positiivinen kuin negatiivinen.

KHL:llä on omat sääntönsä, mutta samaan aikaan Suomessa on perustuslaki, joka takaa ilmaisuvapauden.

– Kyllä sellainen pykälä varmasti on Venäjänkin perustuslaissa. Jos ajatellaan vaikka verkkokeskusteluja, niin varmasti monen ilmaisijan mielestä heidän ilmaisuvapautta rajoitetaan, jos heidän kommenttejaan ei siellä julkaista, Kohonen vertaa.

– Kun verkkokeskustelusta poistetaan epäasiallisesti kommentit, niin se on julkaisijan foorumi. Tämä on meidän foorumimme. Ilmaisuvapaus pitää olla, mutta kun ollaan julkisessa tilassa, niin toimitaan sen tilan sääntöjen mukaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    6. 6

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    7. 7

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    8. 8

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    9. 9

      Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

    10. 10

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    5. 5

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    6. Näytä lisää