Ilmari, Ilmo

KHL

Valikko

KHL

Jokerien kausi päättyi pettymykseen: ”Saimme karua ja kovaa oppia”

KHL
Puolustaja Topi Jaakolan mukaan Jokerien olisi pitänyt hyödyntää maalipaikkansa.
Kun loppusummeri soi Nizhni Novgorodin komeassa Nagornyi-hallissa, kaukalossa luisteli pettyneitä Jokerien pelaajia. Hiljaisuus jatkui pukukopissa.

– Ei siellä vitsi lentänyt, puolustaja Topi Jaakola kertoo puhelimitse Venäjältä.

Jaakolan ja muun Jokerien ryhmän taistelu KHL:n mestaruudesta päättyi pudotuspelien avauskierroksella, kun Torpedo Nizhni Novgorod vei ottelusarjan 4–2. Kuudes ottelu päättyi venäläisten 3–2-voittoon.

Jaakolan mukaan keskiviikon peli oli helsinkiläisten kontrollissa.

– Peli oli meidän hallussa, eikä meillä ollut hätää. Torpedon vahvuutena on ollut fyysisyys ja ärhäkkä karvaus, mutta pelasimme heidän vahvuutensa pois.

Mutta maalit jäivät tekemättä.

– Niinpä. Paikkoja kyllä oli ja kiekko pyöri maaliviivalla asti, Jaakola sanoi ja viittasi kolmannen erän rynnistykseen, jossa Jokerit haki 3–3-tasoitusta.

Jaakola on pelannut SM-liigan lisäksi Ruotsissa ja muissa KHL:n seuroissa, joten kiihkeät pudotuspelit ovat tuttuja. Siitä huolimatta tänäkin keväänä tuli jälleen uutta oppia.

– Saimme karua ja kovaa oppia siitä, kuinka paljon vaatii mennä pleijareissa pitkälle tässä liigassa.

Jokerit palaa Suomeen vielä keskiviikkoiltana, joten kauden päättymistä ei jäädä sulattelemaan venäläisiin soittoruokaloihin.

– Suomessa menee jokunen päivä tappiota sulatellessa ja koko kautta analysoidessa.

– Nyt on tyhjä fiilis. Pari päivää täytyy puhaltaa ja miettiä menneitä, Jaakola mietti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

    3. 3

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    4. 4

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    5. 5

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Mika Salo kommentoi Valtteri Bottaksen unelmasiirtoa – ”Elämä muuttuu hurjasti”

    8. 8

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    2. 2

      Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

    3. 3

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    4. 4

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    5. 5

      Kommentti: Bottas ei ole uusi Kovalainen – mahdollisuus sensaatioon heti alkukaudesta

    6. Näytä lisää