Aslak

Koripallo

Valikko

Koripallo

Katajalle tappio ja runkosarjan voitto

Korisliigaa johtavalla Joensuun Katajalla oli keskiviikkokierroksella mahdollisuus varmistaa runkosarjan voitto. Kolmetoista edellistä peliään voittanut Kataja hävisi kuitenkin kotipelinsä Tampereen Pyrinnölle, joka puolestaan jatkoi omaa, nyt kahdeksan pelin mittaiseksi venynyttä voittosarjaansa 79-89 (35-51) -tuloksella.

Katajan runkosarjavoitto kuitenkin varmistui, kun ToPo voitti Katajan kärkipaikkaa uhanneen Kouvot Helsingissä 70-64 (34-28) -lukemin. Jos Kataja häviää ja Kouvot voittaa viimeiset kolme runkosarjapeliään, päätyvät joukkueet tasapisteisiin. Tässä tilanteessa Kataja pysyy kuitenkin edellä voitettuaan kaikki keskinäiset pelit.

Pyrintö otti Joensuussa pelin ohjat voitettuaan toisen neljänneksen 29-15. Kataja ryhtyi kuromaan suurimmillaan 19 pisteeseen kasvanutta vierasjohtoa kolmannella jaksolla.

Kataja pääsi viiden pisteen päähän ja päätösjakson puolivälissä pisteen päähän, mutta ei missään vaiheessa johtoon. Pyrintö varmisteli voittonsa vietyään viimeisen kolmeminuuttisen 11-4.

- Pohjustimme voittomme ensimmäisen puoliskon hyvällä puolustuksella, kun Kataja pääsi tekemään vain neljä kahden pisteen koria. Loppua kohden passivoiduimme, kun aloimme suojelemaan voittoa. Pelaamme kuitenkin hyvällä itseluottamuksella, jolla tämäkin peli hoideltiin, selvitti Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

Kataja heitti yksitoista kolmen pisteen koria Pyrinnön jäätyä neljään, mutta Pyrintö nosteli lähempää peräti 30 pistettä enemmän. Kenneth Lowe heitti Pyrinnölle 28 pistettä, joista 20 jo taukoon mennessä. Chris Hester keräsi 18 pistettä.

Viimeksi tammikuun lopulla hävinneen Katajan tehokaksikon muodostivat Larry Blair 27 ja Jeremiah Wood 18 pisteellä ja 14 levypallolla. Katajan maajoukkuemiehistä Petri Virtanen teki vain neljä vapaaheittopistettä ja Sami Lehtoranta kolme pinnaa.

Viimeisistä pudotuspelipaikoista muun muassa Pyrinnön kanssa kamppaileva ToPo johti Kouvoja vastaan peliä suurimman osan ajasta, mutta oli hukata voittonsa surkean kolmannen jakson seurauksena. ToPo hävisi kolmannen jakson peräti 24-8 ja Kouvot käänsi kotijohdon jo 12 pisteen edukseen. ToPo nousi uudelleen johtoon vasta kolmisen minuuttia ennen loppua, jonka jälkeen se hoiteli viimeiset minuutit voitokseen.

Korinalustoja hallinnut ToPo voitti levypallot ylivoimaisesti lukemin 48-28. Isaac Spencer ja Timo Heinonen heittivät ToPolle 13 pistettä ja Heinonen kahmi saman verran levypallojakin. Kouvoista Matt Williams teki 15 ja Calvin Walls 12 pistettä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  6. 6

    MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

  7. 7

    Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

  8. 8

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  9. 9

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  10. 10

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  6. Näytä lisää