Airi, Aira

Koripallo

Valikko

Koripallo

ToPo jäädyttää kuutosen toiseen kertaan

Miesten Koripalloliigan Torpan Pojat jäädyttää lauantain kotiottelussaan kaksi pelinumeroa. Kattoon nostetaan Matti Airaksen viitonen ja Jorma Pilkevaaraan kuutonen ToPon 75-vuotisjuhlaottelussa Töölön Kisahallissa ennen Kouvot-ottelua.

Seura on jo aiemmin jäädyttänyt Anssi Rauramon seiskan ja Kari-Pekka Klingan kuutosen. Myös Airas pelasi kuutospaidalla, mutta saman numeron "jakaminen" ei ToPon toiminnanjohtaja Antti Kaihovaaran mielestä vähennä huomionosoituksen arvoa.

- Paremminkin ele on henkilökohtainen kunnianosoitus pelaajalle. On muistettava, että 60-luvulla paitoja ei ollut vielä tapana jäädyttää, Kaihovaara sanoo.

Matti Airas (1933-1976) edusti ToPoa sen ensimetreiltä lähtien. Hän pelasi mestaruussarjassa 11 kautta ja kuului monivuotisena kapteenina joukkueen kantaviin voimiin. Hän saavutti pelaajana yhden Suomen mestaruuden (1960) ja oli valmentajana ToPon saavuttaessa toisen mestaruutensa vuonna 1966.

Jorma Pilkevaara (1945-2006) luetaan yhdeksi kaikkien aikojen suomalaisista takapelaajista. "Pilkku" pelasi Torpan Pojissa mestaruussarjassa seitsemän kautta ja saavutti yhden mestaruuden (1966). Hän pelasi pitkään ja ansioituneesti myös maajoukkueessa. Urheilutoimittajat valitsivat hänet vuoden koripalloilijaksi vuosina 1966, 1967, 1968 ja 1973.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  10. 10

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  10. 10

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  6. Näytä lisää