Oona, Netta, Aune

Koripallo

Valikko

Koripallo

ToPon voittokulku jatkuu Korisliigassa

Korisliigaa johtava ToPo otti lauantaina jo kahdeksannen perättäisen voittonsa, kun Kauhajoen Karhu kellistyi Helsingissä tuloksella 84-78 (42-37).

ToPo johti peliä koko ajan, mutta vain kolme kertaa toistaiseksi voittanut Karhu antoi kärkijoukkueelle odotettua tiukemman vastuksen. ToPon johto kasvoi suurimmillaan kolmannen jakson lopulla 14 pisteeseen, mutta vieraat kipusivat vielä viimeisellä neljänneksellä kolmen pisteen päähän.

Josh Gonner heitti ToPolle 21 ja Jerald Fields 18 pistettä. Cedric McGowan oli Karhun tehomies 25 pisteellä. Heikki Saaristo heitti 16 pistettä.

Korihaille vihdoin voitto

Uudenkaupungin Korihait katkaisi viiden pelin tappioputkensa ottamalla Porvoon Tarmosta murskavoiton pistein 89-56 (47-24). Voitolla Korihait nousi sarjan hännillä tasapisteisiin Karhun ja KTP:n kanssa.

Korihait voitti ensimmäisen neljänneksen kymmenellä pisteellä ja toisen 13:lla, joten ero kasvoi jo puolivälissä 23 pisteeseen. Kun Tarmo ei saanut kunnon kiriä aikaan, tuli Korihaiden ensimmäinen voitto kuukauteen helposti.

Korihait kituutti edellisen pelinsä vain kuudella pelaajalla, mutta sai nyt rotaatioonsa kaksi miestä enemmän. Glenn Stokes oli tehokkain 19 pisteellä, kun Kyle Shiloh heitti pisteen vähemmän. Jussi Kumpulainen merkkautti 15 pistettä ja 12 levypalloa. Hongasta lainaksi tullut Teemu Rintala pelasi puoli peliä neljän pisteen teholla.

Tarmo sortui taas kauden perisyntiinsä, pallonmenetyksiin, joita tuli nyt 26. Tarmosta vain Mark McCarroll (19) ja Travis Leech (13) pääsivät yli kymmenen pisteen.

Pyrintö kohensi asemiaan

Tampereen Pyrintö kohensi asemiaan sarjan tasaisessa keskikastissa ottamalla 79-74 (41-25) -kotivoiton Joensuun Katajasta. Pyrintö pohjusti voittoaan jo ensimmäisellä neljänneksellä vietyään sen 25-7. Katajan loppukiri nosti sen puoli minuuttia ennen loppua kolmen pisteen päähän, mutta Damion Dantzler pääsi niittaamaan Pyrinnölle viimeiset pisteet vapaaheitoilla.

Damon Williams heitti Pyrinnölle 21 pistettä ja repi liigan tämän kauden levypalloennätyksen 24. Dantzler teki 19 pistettä. Andre Foreman nakkasi Katajalle 18 ja Terry Black 17 pistettä.

Miesten Korisliiga

Korihait-Tarmo 89-56 (25-15, 22-9, 19-13, 23-19)

Korihait: Darius Glover 14/6, Teemu Rintala 4/3, Glenn Stokes 19/6, Pasi Kauha 8/1, Jussi Kumpulainen 15/12, Daniel Nummi 2/3, Niilo Lehtilä 9/0, Kyle Shiloh 18/5.

Tarmo: Tim Drisdom 4/2, Mark McCarroll 19/10/4 torjuntaa, Teemu Hartikainen 0/1, Mikael Holme 6/1, Esa Mäki-Tulokas 7/0, Ville-Pertti Lind 4/2, Travis Leech 13/6, Kai Forsman 3/1.

Erotuomarit: Pekka Saros, Juha Kaikkonen.

ToPo-Kauhajoki 84-78 (20-14, 22-23, 26-18, 16-23)

ToPo: Jerald Fields 18/9/4 torjuntaa, Josh Gonner 21/3/5 syöttöä, Iiro Tenngren 14/6, Elias Kajander 12/3, Ivan Cubela 0/3, Maurizio Pratesi 10/1, Timo Heinonen 9/9/5 syöttöä.

Kauhajoki: Heikki Saaristo 16/1, Darryl Hudson 13/5/5 syöttöä, Kwamena Brace 2/6, Mario Porter 15/6, Cedric McGowan 25/10, Olli Ahvenniemi 7/2.

Erotuomarit: Juha-Pekka Orava, Kati Nynäs.

Pyrintö-Kataja 79-74 (25-7, 16-18, 16-19, 22-30)

Pyrintö: Damion Dantzler 19/6, Riku Liljeberg 6/2, Jukka-Pekka Väänänen 10/4, Jesse Niemi 4/4, Eric Washington 6/1, Damon Williams 21/24/6 syöttöä, Joni Harjula 4/0, Antero Lehto 9/1.

Kataja: Andre Foreman 18/4, Lasse Hintsala 3/0, Terry Black 17/11, Anssi Kinnaslampi 9/3, Louis Hinnant 12/6/5 syöttöä, Sami Lehtoranta 11/4, Ville Vesala 4/3.

Erotuomarit: Jouko Lehtola, Karolina Andersson.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  5. 5

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  6. 6

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  7. 7

    Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

  8. 8

    Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

  9. 9

    Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

  10. 10

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  8. 8

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  5. 5

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  6. Näytä lisää