Matti, Matias

Koripallo

Valikko

Koripallo

USA jyräsi koripallon maailmanmestaruuteen

Yhdysvallat ei jättänyt Turkille mahdollisuuksia koripallon MM-finaalissa. Kotiyleisö hiljeni Istanbulissa, kun amerikkalaiset marssivat 81-64 (42-32) -voitolla vakuuttavasti maailmanemstaruuteen.

Maailmanmestaruus oli Yhdysvalloille historian neljäs, millä se nousi kaikkien aikojen tilaston kärkeen. Edellisestä oli kuitenkin ehtinyt vierähtää 16 vuotta. Olympiakultaa Yhdysvallat juhli Pekingissä valmentaja Mike Krzyzewskin alaisuudessa. Hän oli joukkueen peräsimessä myös Turkissa.

Lajin mahtimaan ykkösnimi MM-kisoissa oli Oklahoman nuori tähti Kevin Durant. Viime kaudella Durant voitti NBA:n korikuninkuuden ja jatkoi samaa menoa MM-parketilla. Finaalissa 21-vuotias pelaaja kokosi vakuuttavat 28 pistettä. Hän oli jokaisessa ottelussa Yhdysvaltain johtohahmo.

Turkki vaikutti finaalissa väsyneeltä, ja amerikkalaiset upottivat Durantin ansiosta varsinkin ensimmäisellä puolikkaalla paljon kolmen pisteen heittoja. Lauantain tasainen ja raastava välierä Serbiaa vastaan oli vienyt paljon energiaa Turkin pelistä. Isäntämaan finaalin paras oli 16 pistettä heittänyt Hedo Türkoglu.

Joka tapauksessa Turkki pystyi kisoissa parhaimpaansa. Hopea oli maan ensimmäinen mitali MM-tasolla.

Kleiza johdatti Liettuan pronssille

Linas Kleizan 33 pistettä siivittivät Liettuan koripallon MM-pronssille Istanbulissa. Kahden pettyneen joukkueen ottelussa Liettua oli Serbiaa parempi luvuin 99-88.

NBA-seura Toronto Raptorsissa leipänsä ansaitsevalla Kleizalla oli näppinsä pelissä Liettuan 15 perättäisessä pisteessä, kun joukkue repäisi ennen taukoa kymmenen pisteen kaulan (48-38). Kleiza pussitti itse 12 pistettä ja tarjosi syötön Simas Jaisaitisin kolmoseen.

Liettua voitti MM-kisoissa kaikki pelinsä lauantaista Yhdysvallat-välierää lukuunottamatta. Mitali oli Liettualle ensimmäinen MM-tasolla. Olympialaisissa maa on ollut pronssilla kolmesti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  4. 4

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. 6

    Helena Ahti-Hallberg puolustaa julmaa ulkonäkökritiikkiä saanutta Hanna Sumaria – viesti yli 50-vuotiaille: Älkää verhotko vartaloanne!

  7. 7

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu – YK luokitellut joukkotuhoaseeksi

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  10. 10

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  4. 4

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  5. 5

    Uutissuomalainen: Sakkolaki hämmentää, moni sanoo poliisille ”kyllä” ja menettää valitusoikeutensa – valituksia sataa käräjäoikeuksiin

  6. Näytä lisää