Oona, Netta, Aune

Koripallo

Valikko

Koripallo

Suomi taipui korisparketilla toistamiseen Bulgarialle

Suomen miesten koripallomaajoukkue ei pysynyt voittokannassa kolmatta ottelua putkeen. Serbia- ja Unkari-voittoja seurasi vierastappio Bulgarialle, joka vei Sofiassa pelatun A-divisioonan EM-karsintaottelun nimiinsä pistein 102-90 (47-48).

Suomi johti vielä tauolla pisteellä Shawn Huffin vahvan pelin turvin. Hän teki 20 minuutissa 14 pistettä, ja koko ottelussa 26. Bulgaria pohjusti voittonsa vietyään kolmannen jakson 25-13. Bulgaria otti Suomesta jo toisen voiton, sillä se oli parempi myös Suomessa pelatussa karsintojen avausottelussa pistein 90-68.

- Hyvälle joukkueelle hävittiin. Pistivät kovia heittoja sisään. Mielestämme taistelimme hyvin, mutta kokemus ei yksinkertaisesti riittänyt kääntämään ottelua, pohdiskeli maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann koripalloliiton tiedotteessa.

Kentän korkeimman pistemäärän teki Bulgarian amerikkalaissyntyinen Ibrahim Jaaber, 29. Huffin ohella pisteiden teossa kunnostautuivat Suomesta 19 pinnaa kerännyt Petteri Koponen ja 15 pisteen Hanno Möttölä.

Viiden joukkueen A-lohkon viidestä ottelustaan kaksi voittanut Suomi kohtaa karsinnassa lauantaina kotonaan Italian. Vuoden 2009 EM-kisoihin selviytyvät neljän lohkon voittajat ja kolme parasta lohkokakkosta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. 6

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  7. 7

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  8. 8

    Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

  9. 9

    Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

  10. 10

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  8. 8

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. Näytä lisää