Niko, Niklas, Niilo

Koripallo

Valikko

Koripallo

"Kun alkoi tuntua tosi kovalta, päätin hoitaa homman"

Lakersin Kobe Bryant nappasi tutun osan NBA-koripallosarjan pudotuspelissä sunnuntaina.

Toisen kierroksen avausottelussa Jazzia vastaan Bryant nakkasi neljännen neljänneksen neljän viime minuutin aikana 11 pistettä ja johdatti Lakersin 104-99-voittoon.

Bryantin pistemäärä koko ottelussa oli 31. Pau Gasol heitti 25 pistettä, otti 12 levypalloa ja torjui vastustajan heiton viisi kertaa. Lakers oli jo häviämässä kotiavausta, kunnes Bryant otti pallon ja vastuun itselleen. Bryant heitti tyynesti seitsemän pistettä perätysten ja lannisti vastustajan innon.

- Olihan se vähän kovaa, mutta kun alkoi tuntua tosi kovalta, päätin hoitaa homman, Bryant selvitti.

Se oli suora tälli, shakki ja matti. Bryant vastasi pisteistä ja muu joukkue malttoi keskittyä puolustamiseen. Jazz teki vain yhden pelitilannekorin ottelun neljän viime minuutin aikana. Utah johti ottelua vielä 93-89.

Vieraista takamies Deron Williams heitti 24 pistettä. Jazz olisi melkein ansainnut voiton, mutta pallo pyöri tällä kertaa muutamassa tiukassa paikassa korin ohi.

- Lähellä ei ole sisällä. Voitosta tässä pelataan, sanoi Utahin laitahyökkääjä Paul Millsap.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  3. 3

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  6. 6

    Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

  7. 7

    Tutkimus: Venäläiset kaipaavat Neuvostoliittoa – suurvaltatunne kadoksissa

  8. 8

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  9. 9

    IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

  10. 10

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  3. 3

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  6. Näytä lisää