Kyllikki

Koripallo

Valikko

Koripallo

Honka yllätti KTP:n Kotkassa

Espoon Honka palasi Korisliigan joulutauolta voitokkaasti lauantaina, kun se yllätti sarjan kärkinelikkoon kuuluvan KTP:n Kotkassa jatkoaikavoitolla 77-76. Kolme edellistä peliään hävinnyt Honka hallitsi peliä ja johti sitä lähes koko ajan parhaimmillaan 16 pisteellä.

Neljännen jakson lopulla KTP kipusi kahden pisteen johtoon, mutta Hongan Akeem Scott venytti korillaan pelin jatkoajalle. Sama mies käänsi jatkoajan viimeisellä minuutilla ensin KTP:n 75-74 -johdon Hongan 76-75 -johdoksi. Viimeisellä sekunnilla Scott pääsi 76-76 -tilanteessa upottamaan espoolaisten voittopisteen vapaaheittoviivalta.

Scott teki Hongalle kaikkiaan 18 pistettä ja Monte Cummings pisteen enemmän. ToPosta Honkaan tällä viikolla siirtynyt Elias Kajander aloitti uudessa joukkueessaan pirteästi 14 pisteen teholla. Hongan Jukka Matinen oli yhä sairaslistalla.

KTP kaatui heikkoon kaukoheittopeliin, kun se sai 18:sta kolmen pisteen heitostaan vain kaksi koriin. Hongankaan heittopelissä ei tosin ollut kehumista, kun 20:stä kolmosesta osui neljä. Damon Williams heitti KTP:lle 22 pistettä ja Durell Vinson 21.

Katajalle helppo voitto Pyrinnöstä

Joensuun Kataja nousi yksin sarjan kärkeen otettuaan helpon 109-83 (55-42) -kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä. Kataja johti peliä alusta loppuun. Pyrintö kavensi toisella neljänneksellä eron kolmeen pisteeseen, mutta Kataja ratkaisi pelin kolmannella jaksolla voitettuaan sen 14 pisteellä. Tuolloin ero kasvoi suurimmillaan jo 30 pisteeseen.

Kataja pohjusti voittonsa kaukoheitoilla, kun se upotti kotikoreihin 12 kolmen pisteen koria. Pyrintö heitti vain kolme kolmosta. Voittajien tehokaksikko heitti komeat pisteet, kun Jeremiah Wood pussitti 32 ja Larry Blair 30 pistettä. Sami Lehtoranta säesti 21 pisteellä.

Pyrinnöstä pääsivät yli kymmenen pisteen vain Kuris Rice 15:llä ja Chris Hester 12 pisteellä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Rekkapalo katkaisi liikenteen Turun moottoritiellä Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  3. 3

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  4. 4

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Nämä kuvat kertovat suomalaisesta rehellisyydestä – olympiapomoja yritettiin hurmata solmioneuloilla ja suklaalla

  9. 9

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  10. 10

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Rekkapalo katkaisi liikenteen Turun moottoritiellä Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  3. 3

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  4. 4

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. Näytä lisää