Airi, Aira

Koripallo

Valikko

Koripallo

USA:n koripallojoukkue altavastaajana MM-kisoihin

Koripallon MM-kisoissa viimeksi kultaa 16 vuotta sitten juhlinut lajin synnyinmaa USA lähtee jälleen altavastaajana lauantaina alkavaan MM-turnaukseen, ainakin päävalmentaja Mike Krzyzewskin mielestä.

Nuorella ryhmällä on Krzyzewskin mukaan kolme pääprobleemaa: puuttuva pituus, NBA:n ja kansainvälisen koripallon erilaiset säännöt sekä joukkueelta puuttuva kokemus yhdessä pelaamisesta. Viimeinen sauma ongelmien siloitteluun USA:lla on keskiviikkona, kun se kohtaa viimeisessä harjoituspelissään Kreikan.

- Olemme pelanneet vain kolme peliä yhdessä, emmekä yhtään tosipeliä. Keskiviikkona haemme vielä lisää kokemusta, Krzyzewski totesi tiistaina Ateenassa.

Keskiviikon peli otellaan samalla areenalla, jolla USA:n superjoukkue jäi olympiakullasta 2004. Ja vastustajallakin on tarjota karvaita muistoja, sillä juuri Kreikka kukisti USA:n MM-välierässä neljä vuotta sitten.

USA:n olympiavoittoon Pekingissä 2008 valmentaneen Krzyzewskin joukkueessa Turkin MM-kisoissa on mukana vain kaksi kunnolla NBA:ssa nimeä tehnyttä veteraania, Denverin takamies Chauncey Billups ja Lakersin laitamies Lamar Odom. Valmentajan mielestä puolustava mestari Espanja on kisojen ykkössuosikki, vaikka USA kukistikin espanjalaiset sunnuntaina Madridissa 86-85.

- Pekingissä 2008 meillä oli kokeneista ammattilaisista koostunut joukkue. Tässä ryhmässä on nuorempia ammattilaisia, Billupsia ja Odomia lukuunottamatta, Krzyzewski sysää paineita muille.

USA pelaa MM-alkulohko B:ssä Brasilian, Kroatian, Iranin, Slovenian ja Tunisian kanssa. Kreikka kohtaa C-lohkossa Kiinan, Norsunluurannikon, Puerto Ricon, Venäjän ja Turkin.

A-lohkossa ovat Angola, Argentiina, Australia, Saksa, Jordania ja Serbia sekä D-lohkossa Kanada, Ranska, Libanon, Liettua, Uusi-Seelanti ja Espanja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

  8. 8

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  9. 9

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  6. Näytä lisää