Senja

Koripallo

Valikko

Koripallo

Pantterit romahti jo kakkosdivisioonaan

SM-koriksen kaikkien aikojen ylivoimaisesti menestykkäin seura, helsinkiläinen Pantterit on vajonnut mutasarjan joukkueeksi.

Sunnuntaina varmistui, että Pantterit putoaa ensi kaudeksi kakkosdivisioonaan.

Pantterit taisteli putoamista vastaan loppuun saakka. Joukkue hävisi divarin päätöskamppailunsa kotikentällä Turun NMKY:lle luvuin 68-77 vasta jatkoajan jälkeen. Voitolla Pantterit olisi selviytynyt jatkokarsintaan, jonne menee nyt toinen helsinkiläisjoukkue Visa-Basket.

Pantterit, aiemmilta nimeltään Kiri-Veikot ja HOK-Veikot, on voittanut peräti 14 Suomen mestaruutta. Toiseksi eniten mestaruuksia on ToPolla, yhdeksän.

Pantterit hallitsi Suomi-korista etenkin sotien jälkeen. Vuosien 1948-59 välillä mestaruus karkasi Esko "Sir Emal" Karhuseen henkilöityneeltä joukkueelta vain kerran, 1958 KTP:lle. Viimeisen mestaruutensa Pantterit on voittanut vuonna 1980.

Vielä 1992 Pantterit oli SM-hopealla, mutta maan pääsarjassa joukkuetta ei ole nähty kevään 2001 jälkeen. 2000-luvulla Pantterit- nimeä on pitänyt kunniassa viisi SM-kultaa voittanut Pandatytöt. Vain nimellisesti Pantteri-perheeseen kuulunut seura luopui SM- sarjapaikastaan mestarina kesällä 2006.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  2. 2

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  3. 3

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  4. 4

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  5. 5

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  6. 6

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  7. 7

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  8. 8

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  9. 9

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  9. 9

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  10. 10

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  2. 2

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  3. 3

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  4. 4

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  5. 5

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  6. Näytä lisää