Aslak

Koripallo

Valikko

Koripallo

Suomen pelinjohto on nyt kunnossa

Kun Suomi kuusitoista vuotta sitten edellisen kerran pelasi koripalloilun EM-lopputurnauksessa, kuului pelinjohto Suomen ilmeisiin heikkouksiin.
Petri Niiranen nilkutti uransa kalkkiviivoilla, Kari-Pekka Klinga joutui pelaamaan väärällä pelipaikalla, eikä Jyri Lehtonen koskaan lunastanut häneen kohdistuneita suuria odotuksia.

Nyt asia on toisin, sillä keskiviikkona alkavissa EM-kisoissa Suomen valttikortit ovat pelinjohtajat Teemu Rannikko ja Petteri Koponen.

Ei ole sattumaa, että juuri Rannikko ja Koponen poseerasivat
Koripalloliiton mainosjulisteissa ennen EM-karsintojen alkua.

Rannikko, 30, on yksi suomalaisen koripalloilun kautta aikain parhaista pelinjohtajista, joka on pelannut maajoukkueessa jo loppuvuodesta 1997 ja kiertänyt vuosikymmenen kovia eurooppalaissarjoja.

Koponen, 23, puolestaan on ensimmäinen suomalainen sitten Hanno Möttölän, joka tosissaan tähyää mahdollisuutta edetä NBA:han.
 
Kolmen takamiehen voimin 

Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann on jo vuosia sitten valinnut maajoukkueen linjaksi koettaa pärjätä koon sijasta nopeudella.

EM-karsinnoissa Dettmann peluutti välillä jopa kolmea pienikokoista takamiestä samanaikaisesti. Silloin Rannikon ja Koposen rinnalla kentällä oli useimmiten Sasu Salin tai Mikko Koivisto.

- Se on hyvä juttu. Silloin meidän ulkokenttä on aika erilainen, kun jokainen voi käsitellä palloa pick and roll -kuviossa. Puolustuksessa olemme sitten paljon pienempiä, mutta meillä on siihen omat kikat, Rannikko sanoo.

Rannikko ja Koponen kohtaavat keskiviikkona EM-kisa-avauksessa Kroatian pienikokoiset mutta nopeat Marko Popovicin ja Donta Draperin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    7. 7

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    10. 10

      Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää