Heli, Heljä, Helinä

Koripallo

Valikko

Koripallo

IS seurasi Suomen EM-avausta

Suomi taisteli EM-kisojen avausottelussa Kroatiaa vastaan, mutta joutuui lopulta tyytymään niukkaan tappioon.
4. neljännes: Kroatia voitti 84-79

Suomi sinnitteli urheasti päätösneljänneksellä, mutta joutui taipumaan EM-koriksen avausottelussaan Kroatialle.

Ratkaisun avaimet olivat nuoren Sasu Salinin käsissä. Runsas vuosi sitten miesten maajoukkueeseen murtautunut takamies heitti kuitenkin molemmat vapaaheittonsa lopussa ohi. Hieman sen jälkeen Salinin kolmen pisteen heitto kolisi rautaan.

Silti Salin oli yksi suomalaisonnistujista. Hän heitti 13 pistettä. Parempaan pystyi vain toinen Malmin Super-Koriksen kasvatti Petteri Koponen (14).

Avauspeli antoi kuitenkin paljon itseluottamusta susipaidoille. Kroatia kyettiin haastamaan, mutta loppusilaus jäi puuttumaan. Viimeksi Suomi pääsi EM-kisoihin 1995, ja silloin kroaateille kärsittiin 15 pisteen tappio.

Samalla Suomen perättäisten voitto-ottelujen sarja katkesi. Maajoukkue voitti ennen EM-kisoja kymmenen perättäistä matsia.

Nyt tappio on nollattava saman tien. Tänään vastassa on viiden vuoden takainen MM-hopeamaa Kreikka.

3. neljännes: Kroatia johtaa 60-56

Kroatia otti tahtipuikon kolmannella neljänneksellä ja johtaa ottelua neljällä pisteellä.

Isokokoisemmat kroaatit hallitsevat korialustoja. Se näkyy levypalloista, jotka ovat vastustajan hyväksi 33-23.

Suomi sai hillittyä Kroatian korijuhlia paikkapuolustuksellaan.

Maajoukkueen ykköspistemies on toistaiseksi ollut Petteri Koponen (14). Bojan Bogdanovic on vastustajien paras korilinko 20 pisteellä.

2. neljännes:  Suomi tauolle 43-41-johdossa

Suomi voitti toisenkin neljänneksen pisteellä (17-16) ja poistui Liettuan Alytusissa tauolle kahden pisteen johtoasemassa.

Maajoukkueen kaukoheittouhka hiipui, ja loppua kohti Kroatia tuli yhä väkevämmin mukaan otteluun.

Susipaitojen on pakko pitää vauhtia yltääkseen C-lohkon avauspelissä voittoon. Suomen voitto olisi lähes sensaatio. Kroatia muistetaan mm. olympiahopeamaana 1992 ja on alkulohkon voittajasuosikki Liettuassakin.

Ennakkoluuloton Sasu Salin heitti toisella neljänneksellä yhden maagisen kolmen pisteen korin.

Suomi ja Kroatia ovat kohdanneet kolme kertaa, ja joka kerralla sinivalkoiset ovat joutuneet taipumaan. Edellisissä EM-kisoissa (1995 Ateena) Kroatia leikitteli Suomea vastaan 92-77-voiton. Silloin joukkueen tähtipelaaja oli Toni Kukoc.

1. neljännes: Suomi johtaa 26-25

Susipaidat heiluttivat tahtipuikkoa ensimmäisellä neljänneksellä, vaikka kroaatit kuuluvat C-lohkon suosikkeihin.

Maajoukkue ei pärjää pituudessa Kroatian sentterille Ante Tomicille, joten kaukoheittojen on upottava.

Kolmen pisteen heitot sujahtivat sukkaan melko hyvällä prosentilla niin Petteri Koposen kuin Teemu Rannikon kädestä. Avausneljänneksen aikana Suomi viskoi kahdeksan kolmosta, josta kuusi painui naruihin.

Suomi johti 19-14, jonka jälkeen kroaatit nousivat 20-19-johtoon. Sen jälkeen sinivalkoiset ryhdistäytyivät Koposen johdolla ja ottivat johdon takaisin itselleen. Tomic on paha pideltävä korin alla, ja suomalaiset keräsivät ensi neljänneksellä paljon virheitä.

Ennakkoasetelmat: 

Suomi kohtaa tänään Euroopan mestaruusturnauksen avauksessaan vahvan Kroatian.

Vastaan marssivat muun muassa Real Madridin keskushyökkkäjäkorsto sekä Euroliigan viime kauden pisterohmun.

IS Urheilu esittelee Suomen haastavimmat uhkaajat.

Ante Tomic, 217 senttimetriä
Keskushyökkääjä

Joukkueensa suurin tähti ja paras pelaaja. Periaatteessa mies, jota kukaan suomalainen ei pysty pysäyttämään yksin. Real Madridissa leipänsä ansaitsevalla hujopilla on kokoisekseen erinomaisen pehmeät kädet, joten hän pystyy viimeistelyn lisäksi petaamaan tilaisuuksia muille. Suomi ei saa joutua tilanteeseen, jossa Tomic pääsee pomputtamaan ja porautumaan korin alle. Joka tapauksessa tuplausta vaaditaan usein.

Marko Popovic, 185 senttimetriä
Takamies

Toipunut viime kauden kyynärpäämurtumastaan. Joukkueensa pääpelintekijä, joka ei ole fyysisesti erikoinen, mutta omaa rajattoman itseluottamuksen. Saattaa sen voimalla lingota kolmosen koska tahansa. Ja ne löytävät yleensä kohteensa, sillä Hanno Möttölän entinen seuratoveri on loistava kaukoheittäjä. Sortuu toisinaan yliaktiiviseen puolustamiseen, mikä on epäsuhdassa muun joukkueen pelitavan kanssa.

Bojan Bogdanovic, 202 senttimetriä
Laitahyökkääjä

Maanosan tasokkaimman kansainvälisen seurajoukkuesarjan Euroliigan viime kauden pistetilaston kakkonen. Siirtyy nyt Turkin ökyseura Fenerbahce Ülkeriin. Bogdanovic on yksinkertaisesti koritykki. Pystyy ratkaisemaan läheltä ja kaukaa. Kimmo Muurisen pitkät kädet saanevat töitä.

Dontaye Draper, 180 senttimetriä
Takamies

Kroatian kansalaisuuden saanut yhdysvaltalaispatukka. Naureskelee itsekin Twitter-sivullaan uudelle kansalaisuudelleen. Päinvastainen takamies kuin Popovic. Yksi Euroopan nopeimmista pelaajista on ahkera korille ajaja, mutta ei kummoinen kaukoheittäjä. Keskipitkät kakkoset sen sijaan hoituvat. Kaikkia suomalaistakamiehiä lyhyempi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    2. 2

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    5. 5

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    2. 2

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    3. 3

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    4. 4

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    5. 5

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    6. Näytä lisää