Aslak

Koripallo

Valikko

Koripallo

Koripallolegenda kannustaa Suomea!

Suomalaisen koripalloilun yksi legendaarisimmista ulkomaalaisvahvistuksista Leon Huff saapui tänään Vilnaan seuraamaan Suomen Euroopan mestaruuskisaotteita.

Hänellä on toki myös veriside maajoukkueeseen, sillä laitahyökkääjä Shawn Huff on hänen poikansa.

- Shawn halusi, että tulen paikalle. Ja työpaikallakin huomauttivat, että kyseessä voi olla kerran elämässä -tilaisuus. Päätin sitten lähteä, isä-Huff taustoittaa.

- Kysyin Shawnilta aiemmin viikolla, että tiistainakos te palaatte Suomeen? Hän vastasi siihen, että isä hei. Vasta sitten tajusin, mitä olin sanonut. En tietenkään halua, että he putoavat jatkosta, hän nauraa.

Hän on nähnyt kaikki Suomen ottelut Bosnia-Hertsegovina-kamppailua lukuun ottamatta. Jälkipolvi voisi kuulemma pelata paremminkin.

- Shawnin puolustaminen on ollut ihan hyvää, mutta hänen tulisi heittää tarkemmin. Hän sanoo, että on itseluottamusta, mutta enpä tiedä, isä pohtii.

Leon Huff voitti 12-vuotisen SM-sarja uransa aikana kaksi Suomen mestaruutta. Hän edusti aikanaan Joensuun Katajaa, Panttereita sekä Torpan Poikia. Hän asuu edelleen Suomessa.

Huff on oikein tyytyväinen koko suomalaisjoukkueen esityksiin. Edes jatkolohkopaikka ei yllättänyt häntä.

- Tämä on paras Suomen maajoukkue, jonka olen nähnyt. Ei poikani vuoksi, vaan heidän nuoruuden ja urheilullisuutensa vuoksi. Uskon heidät nähtävän EM-kisoissa jatkossakin, Huff povaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    3. 3

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    6. 6

      IS seuraa sprintin puolivälieriä – Hakola ja Jylhä välieriin, venäläinen kaatoi Matias Strandvallin!

    7. 7

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    8. 8

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    9. 9

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    10. 10

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    3. 3

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    6. Näytä lisää