Onni, Sisu

Koripallo

Valikko

Koripallo

Kobe Bryantin sihti hukassa - voittokori upposi silti

Hyvät pelaajat erottautuvat myös huonoina päivinä.
Los Angelesin NBA-joukkueen Lakersin tähti Kobe Bryant heitti lauantain kierroksella 15 ensimmäistä heittoaan ohi korin, mutta pystyi silti tekemään voittokorin ottelun lopussa.

Bryantin ainoa onnistunut kolmen pisteen kori varmisti Lakersille 88-85-voiton liigan jumbosta New Orleansista.

Bryant heitti ottelussa kolme koria 21 yrityksellä ja yhteensä 11 pistettä. Kolmen pisteen koreissa hänen tarkkuutensa oli 1/8.

- Aina on aikaa saada hyvitys. Kukaan ei muista kolmea ensi neljännestä. Kaikki puhuvat siitä viimeisestä heitosta, jolla hän vei joukkueen voittoon, New Orleansin pelinjohtaja Jarrett Jack sanoi.

Bryant ei tehnyt korin koria ottelun kolmella ensi neljänneksellä. Ottelu oli hänen uransa heikoimpia. Bryant oli kerran aiemmin urallaan aloittanut ottelun 13 perättäisellä ohiheitolla.

- Olen sinnikäs ja jääräpäinen. Pitää olla tuollainen asennemäärätietoisuus tai jääräpäisyys. Sellaisen avulla joukkue ylittää notkot ja voittaa mestaruuksia. Jos olisin heittänyt tuon heiton ohi, minut olisi haukuttu, Bryant sanoi.

Lakersille ottelu oli työläs. New Orleans oli matkassa vain kahdeksan pelaajan voimin, mutta oli silti kaataa suosikin näiden kotisalissa. Bryant heitti ensimmäisen pelitilannekorin kun Lakers oli häviöllä 65-75.

- Ehkä väsymys vaikutti. Minulla oli hyviä heittoja, rytmi oli hyvä, mutta ne eivät uponneet. Pitää vain jaksaa olla kärsivällinen ja keskittyä viimeiseen neljännekseen ja hyviin heittoihin, Bryant sanoi.

Jason Kidd oli Bryantia ennen edellinen pelaaja, joka aloitti ottelun 15 ohiheitolla. Kiddin heittokäsi jäykistyi 10 vuotta sitten New Jerseyn aikana.
 
Lin menee polvileikkaukseen

Kauden sensaatiopelaaja, Knicksin Jeremy Lin menee ensi viikolla polvileikkaukseen. Hän on sivussa kentiltä kuutisen viikkoa. Linin polvikierukassa on pieni repeämä. Linin sijasta Knicksin pelinjohtajana häärii konkari Baron Davis.

Knicks ajaa takaa pudotuspelipaikkaa itäisessä konferenssissa. Se voitti lauantaina Clevelandin 91-75 ja on taulukossa kahdeksantena eli viimeisellä pudotuspelipaikalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

    8. 8

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää