Laura

Koripallo

Valikko

Koripallo

Suomalaisfanien ryntäys odotettavissa Susijengin tueksi

Koripallon EM-lopputurnaus on edessä vasta syyskuussa, mutta jo nyt suomalaisfanit ovat olleet aktiivisia. Susijengin tueksi Sloveniaan onkin matkaamassa satoja suomalaisfaneja.
Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldénin kertoo fanien lähteneen jo ajoissa liikkeelle.

- Muutama matkatoimisto myy matkoja kisoihin ja heidän kauttaan on jo myyty yli 300 matkaa. Sitten vielä siihen omatoimimatkaajat päälle, niin sanoisin että ainakin noin 600-700 fania lähtee Sloveniaan, Walldén arvioi.

Susijengin viimeaikainen menestys on herättänyt fanit todenteolla ja EM-karsintojen kotiotteluissa Helsingin jäähalli pullisteli yleisöä.

- Fanit ovat lähteneet todella hyvin mukaan ja joukkue on pelannut hyvin, Walldén kehuu.

Suomi pelaa alkulohkon ottelunsa rannikkokaupunki Koperissa ja Walldénin mielestä paikka on faneille erinomainen. Lisäksi Suomen pelien ajankohdat ovat faneille suotuisat.

- Koper on todella hyvä paikka pelata ja pelit ovat yleisöystävälliseen aikaan. Yksi otteluista on 17.45 ja muut ovat 14.30. Siinä jää faneille muuhunkin aikaa pelien jälkeen.

Lipunmyynti ei vielä käynnissä

EM-kisojen ratkaisuotteluihin liput ovat olleet jo pitkään myynnissä, mutta alkulohkon otteluihin liput eivät vielä tulleet myyntiin. Walldén valottaa ongelmien johtuvan kisaorganisaatiosta.

- Slovenia on pienissä talousvaikeuksissa ja syy miksei alkulohkon otteluiden lippuja ole tullut vielä myyntiin on se, ettei tuoleja ole vielä numeroitu eikä tiedetä lippujen määrää. He ovat luvanneet huhtikuun aikana uuden tilannekatsauksen.

Walldénin mukaan mitään lippupaketteja ei ole koripalloliiton kautta myynnissä.

- Liput myydään yksittäisiin otteluihin ja Suomen peleihin on varmaan lippuja tarjolla. Kolme matkatoimistoa jo myy matkoja ja liput ovat netissä myynnissä, joten turha meidän on mennä siihen väliin enää, Walldén muistuttaa.

Koripallon EM-kilpailut käydään 4.-22.9. Sloveniassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    7. 7

      Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

    8. 8

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    9. 9

      Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

    10. 10

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. Näytä lisää