Pauli, Paavo, Paulus

Koripallo

Valikko

Koripallo

Suomi menettämässä superlupauksensa

Koripallo
Euroopan lupaavimpiin koripalloilijoihin lukeutuva suomalainen Emir Sulejmanovic on IS Urheilun tietojen mukaan kieltäytynyt sinivalkean A-maajoukkueen edustamisesta.
Sulejmanovic on sekä Suomen että Bosnian ja Hertsegovinan kansalainen. Hän on syntynyt Balkanin niemimaalla, mutta muutti pienokaisena äitinsä kanssa Suomeen Jyväskylään. Myöhemmin he muuttivat Kaarinaan. Paikallisen Uran kasvatti täytti viikko sitten 18 vuotta.

Hän siirtyi vuonna 2011 slovenialaiseen KK Union Olimpijaan ja jatkoi tänä kesänä matkaansa Euroopan ehdottomaan kermaan kuuluvaan FC Barcelonaan. Sulejmanovic on pelannut poikamaaotteluja Suomen paidassa – muun muassa 16-vuotiaiden Euroopan mestaruuskisoissa.

Bosnian ja Hertsegovinan koripalloliitto on pommittanut Suomen vastaavaa kirjeillä, joissa se on ilmoittanut haluavansa superlupauksen oman lippunsa alle. Sulejmanovic nimettiin aiemmin kesällä Suomen alustavaan pelaajistoon, josta valitaan syksyn EM-joukkue. Hän kuitenkin kieltäytyi kunniasta opiskelukiireisiin vedoten.

Torstaina Suomen Koripalloliittoon saapui Bosnian ja Hertsegovinan kattojärjestöltä kirje, jossa Sulejmanovic ilmoitti haluavansa edustaa synnyinmaataan. Samaa hän sanoi espanjalaismedian mukaan viime tammikuun alussa Espanjassa pelatun kansainvälisen juniorien seurajoukkueturnauksen jälkeen.

Silloisista kommenteista huolimatta Suomessa on vallinnut käsitys, että kaarinalaisen oma tahto on sinivalkoisessa pelipaidassa. Poikamaaotteluhistoriansa vuoksi Sulejmanovic ei joka tapauksessa saa Kansainvälisen lajiliiton sääntöjen mukaan vaihtaa koripallokansalaisuuttaan ennen 21 ikävuotta.

Lue tapauksesta lisää viikonlopun paperilehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

    9. 9

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    10. 10

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää