Nestori

Koripallo

Valikko

Koripallo

Petri Virtanen ohitti Kari-Pekka Klingan kolmosilla

Joensuun Katajan Petri Virtanen nousi kaikkien aikojen kolmostykiksi SM-koriksen runkosarjassa.
Katajan Petri Virtanen osui perjantaina neljä kertaa kolmosviivan takaa vierasottelussa Honkaa vastaan.

Virtanen nousi samalla SM-koriksen kaikkien aikojen ykköseksi kolmen pisteen heittäjien listalla. Hän ohitti samalla ToPo-legenda Kari-Pekka Klingan. Virtanen on onnistunut kolmosissa 1081 kertaa, Klinga teki 3 pisteen heittoja urallaan 1079 kappaletta. Muut eivät ole yltäneet tonnin kerhoon.

Virtasen ensimmäinen pääsarjakolmonen upposi 1. lokakuuta vuonna 2000 Säynätsalon Riennon kohdatessa KTP:n. Yhden ottelun ennätyksekseen Virtanen on pussittanut 10 kolmosta.

Riennon ja Katajan lisäksi Virtanen on pelannut pääsarjaa BC Jyväskylässä, Porvoon Tarmossa ja Lappeenrannan NMKY:ssä. Kauden 2003-04 hän pelasi Ruotsissa Solna Vikingsin riveissä.

Maaliskuussa 2012 Virtanen saavutti pääsarjassa 1000 levypallon rajan. Virtanen on ykkösenä koripallon pääsarjan kaikkien aikojen syöttötilastossa.

Maajoukkueessa Virtanen on pelannut 130 ottelua.

Perjantain Honka-ottelussa toinenkin Kataja-pelaaja saavutti merkittävän merkkipaalun. Teemu Rannikko rikkoi syöttötilastossa 900 passin rajan. Honkaa vastaan Rannikko syötti seitsemän kertaa. Hänen yhden ottelun syöttöennätyksensä on 19.

Kaikkien aikojen top 5 runkosarjan kolmosheittäjät:
1. Petri Virtanen (SäyRi, BC Jyväskylä, Tarmo, LrNMKY, Kataja) 1081
2. Kari-Pekka Klinga (ToPo) 1079
3. Jukka Toijala (Kouvot, Kataja) 952
4. Jukka Matinen (Pantterit, New Wave, HNMKY, ToPo, Honka, KTP) 878
5. Toni Ilmonen (Huima, Lahti, KTP) 866

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

    2. 2

      Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    5. 5

      Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

    6. 6

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    9. 9

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    10. 10

      Tiesitkö kikasta? Näin saat vähennettyä nastarenkaiden tuottamaa rengasmelua – jopa täysin ilmaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

    2. 2

      Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    5. 5

      Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

    6. Näytä lisää