Laura

Koripallo

Valikko

Koripallo

Susijengin tähtipelaaja ja valmentaja ajautuivat sanaharkkaan – ”Sieltä löytyi hyvä vire”

Koripallo
Petteri Koponen kertoi varsin mielenkiintoisen syyn loistopelilleen.
Petteri Koponen oli jälleen Suomen ykköspelaaja, kun Susijengi voitti viimeisessä valmistavassa maaottelussaan ennen EM-kisoja Ukrainan 88–68.

Koponen sanoi, että syy hyvään peliin löytyi viikon takaisesta Slovenian-turnauksesta, jossa Koponen pelasi omien sanojensa mukaan heikosti ja otti myös sanallisesti yhteen päävalmentaja Henrik Dettmannin kanssa.

– Siellä vähän sanoimme toisillemme. Pitkässä leirityksessä on hyvä päästä puhdistamaan pöytä aina välillä. Sieltä löytyi hyvä vire, Koponen naureskeli.

Dettmann ei ottelun jälkeen asiaa juuri kommentoinut.

– Mitähän mä nyt sanoisin. Minun mielestäni hyvään perhe-elämään kuuluvat myös pienet sähköiset hetket. Ne vain lisäävät koheesiota, Dettmann sanoi lopulta.

Koponen teki Ukrainaa vastaan 17 pistettä ja antoi kuusi koriin johtanutta syöttöä.

– Tämä peli osoitti jälleen, mihin pystymme ja mitä haluamme tehdä!

Suomi voitti kahdeksasta harjoituspelistään kolme ja hävisi viisi.

– Näistä treenipeleistä toinen Belgia-peli olisi ollut voitettavissa, samoin Ukraina viikko sitten. Mutta treenipelit ovat treenipelejä, tärkeintä on olla valmis sitten EM-kisoissa, Koponen summasi.

Suomi oli Ukrainaa vastaan erityisen vahva avaus- ja päätösneljänneksillä. Ne Suomi voitti 54–28. Keskineljänneksillä tuli takkiin 34–40.

– Koris on outo peli. Välillä korirengas on hirveän pieni ja välillä taas julmetun iso.

– Onneksi saimme taisteltua hyvän voiton! Jos pelaamme EM-kisoissa näin – tai vähän parannamme – niin taistelemme jatkopaikasta, Koponen painotti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      SM-liigassa kolmen ottelun pelikielto kohutaklauksesta – ”Tuomio oli farssi”

    6. 6

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    7. 7

      Axl Smith poistui käräjäoikeudesta – paljasti viimein tuiman katseensa aurinkolasien takaa

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    10. 10

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – näin turma tapahtui

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    5. 5

      SM-liigassa kolmen ottelun pelikielto kohutaklauksesta – ”Tuomio oli farssi”

    6. Näytä lisää