Niko, Niklas, Niilo

Koripallo

Valikko

Koripallo

Koponen Ylelle pudotuspelistä: ”Lähdetään hakemaan jättiyllätystä”

Koripallon EM-kisat
Suomen pelintekijän mukaan energiataso ei riittänyt Puolan kaatamiseen.
Suomen koripallomaajoukkueen pelintekijä Petteri Koponen ei masentunut, vaikka Puola voitti alkulohkon päätöspelin ja jätti Susijengin A-lohkon neljänneksi.

– Lähdettiin voittamaan tätä ottelua. Energiat eivät riittäneet, Koponen tunnusti Ylen haastattelussa.

Toinen pelintekijä Jamar Wilson ei pelannut Puola-ottelussa.

– Sen huomasi, että Jammu puuttui, Koponen sanoi.

Puolaa vastaan Koponen urakoi 29 minuuttia ja pussitti 14 pistettä. Vain kaksi kolmosta kuudesta yrityksestä sujahti sukkaan. Plussapuolelle Koponen kirjautti kahdeksan korisyöttöä.

Koponen peluutettiin viime syksyn MM-kisoissa maitohapoille. Näissä EM-kisoissa Malmin Super-Koriksen kasvatti on merkitty mies ja joutuu tekemään paljon työtä saadakseen pallon ja päästäkseen heittopaikoille.

Koponen mainitsi Ylelle, että kaikki ei ole nytkään kunnossa kropassa. Toisaalta tilanne on tiivistahtisessa turnauksessa kaikille sama.

– Onhan joka päivä ollut puristamista. Pitää ottaa huomioon pikku juttuja, 27-vuotias Koponen sanoi.

Suomen vastaan tulee neljännesvälierässä Serbia, MM-kisojen 2014 hopeamaa ja kestomenestyjä.

– Sunnuntaina ollaan taas täynnä virtaa ja lähdetään hakemaan jättiyllätystä, Koponen hehkutti.

Koponen tuntee hyvin Serbian vaarallisimmat syömähampaat.

– Joka pelipaikalle löytyy maailmanhuippu. Ykköspaikalla on pelinjohtaja Milos Teodosic (TsSKA Moskova), nelospaikalla Nemanja Bjelica (Minnesota Timberwolves), Suomen ykköspointti luetteli.

Teodosic hurjasteli 26 pinnaa, Bjelica 19, kun Serbia varmisti B-lohkon ykköspaikan voittamalla Italian 101–82.

Neljännesvälierä pelataan Lillen monitoimiareenalla. Stade Pierre Mauroy vetää korismatseissa 27 500 katsojaa.

– Kyllä siinä haastetta on. Laitetaan heittoralli päälle. Toivottavasti Lillessä uppoaa paremmin, Koponen tuumi.

Suomi löi Serbian seitsemän vuotta sitten Vantaalla pelatussa EM-karsinnoissa 80–77. Koponen oli silloin vireessä ja säkitti 18 pinnaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

    8. 8

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. Näytä lisää