Keijo

Koripallo

Valikko

Koripallo

Ylen suosikkikommentaattori ryöstettiin: ”Paidat revittiin päältä”

KORIPALLO
Ylen suosittu koripallokommentaattori Pieti Poikola menetti luottokorttinsa ryöstäjille Ranskassa.
Koripallon EM-kisoissa Ylen tv-kommentaattorina työskentelevä Pieti Poikola ryöstettiin myöhään eilisiltana Ranskan Montpellierissä.

Poikola oli palaamassa yksin hotelliinsa, kun kaksi miestä liittyi hänen seuraansa.

– Huomasin heti, että eivät ole mitään kivoja kavereita. He tarttuivat kiinni käsistäni, kertaa puhelimitse tavoitettu Poikola.

– Nykäisin itseni irti, jolloin paidat lähtivät päältäni ja jäivät ryöstäjille. Otin pari terävää askelta, ja ryöstäjät jäivät lähtötelineisiin, heittää Poikola jo huumorilla.

Ryöstäjät saivat saaliikseen Poikolan lompakon, jossa ei ollut rahaa, vain luottokortti, jonka hän kuoletti välittömästi.

– Ei siinä kerennyt edes pelätä, koska tilanne tuli niin nopeasti.

Pitkään Tampereen Pyrintöä valmentanut ja ensi kaudeksi Islantiin siirtyvä Poikola on kokenut maailmanmatkaaja, joka ei vähästä hätkähdä.

– Ryöstetyksi voi tulla vaikka Kalajoella.

Hän kehuu Montpellieriä mukavaksi kaupungiksi, eikä tuntenut siellä oloaan uhatuksi.

– Jos yksin lähtee myöhällä kävelemään, pitää tiedostaa että riski on olemassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  6. 6

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  7. 7

    Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  10. 10

    Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  6. Näytä lisää