Toni, Anton, Antto

Koripallo

Valikko

Koripallo

Tämän vuoksi aseistetut poliisit vartioivat Suomen hotellia

Koripallon EM-kisat
Suomen hotelli on tämän viikonlopun ajan Lillen tarkimmin vartioituja paikkoja.
Hotellin portti pidetään tiukasti suljettuna. Sisäpihalla käyskentelee kolme ranskalaispoliisia luotiliiveissä ja kivääri näkyvästi esillä. Loitompana olevassa pikkubussissa on vielä lähes kymmenkunta poliisia valmiudessa.

Sisään ei päästetä ketään ylimääräistä. Vain hotellin asukkaat ja henkilökunta päästetään sisään. Suomen maajoukkueen mediavastaava Mika Mäkelä saa käydä poliisin kanssa hetken neuvonpidon ennen kuin suomalaismedia pääsee Suomen maajoukkueen mediatapaamiseen.

Suomen majapaikka koripalloilun EM-kisojen pudotuspeleissä on viikonlopun ajan yksi Lillen tarkimmin vartioituja paikkoja. Turvatoimien laajamittaisuus ei johdu Suomen maajoukkueesta eikä oikeastaan koripallon EM-kisoistakaan vaan Israelin joukkueesta, joka on majoittuneena samaan hotelliin. Israelin maajoukkue kerää aina tiukat turvatoimet, missä tahansa joukkue ikinä liikkuukin.

Lillen poliisi ei ainakaan jätä mitään sattuman varaan. Jo Montpellierin päässä nähtiin ennen jokaista Israelin peliä palestiinalaisten mielenosoitus, joka oli suunnattu mm. Gazan alueen eristämistä vastaan.

Tiukat turvatoimet jatkuvat ainakin sunnuntaihin saakka. Israel pelaa oman EM-neljännesvälieräottelunsa Italiaa vastaan sunnuntaina illalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. 6

      Suomalaisalus pelasti uppoavan laivan miehistön – päällikkö TS:ssa: ”Ilmiselvää, että menemme sinne auttamaan”

    7. 7

      Vaativat hoidot alkamassa – Palloliiton Pertti Alajan sairausloma jatkuu

    8. 8

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    9. 9

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    10. 10

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. Näytä lisää