Anna, Anne, Anu

Koripallo

Valikko

Koripallo

Karmea loukkaantuminen toi urheilijalle helvetillisen julkisuuden – nauttii nyt Suomen pikkukaupungin rauhasta

Koripallo
Maailman neljänneksi googletetuin urheilija. Se oli titteli, josta yhdysvaltalainen takamies Kevin Ware halusi kipeästi eroon.
New Yorkissa syntynyt Kevin Ware pelasi keväällä 2013 Louisville Cardinalsin yliopistojoukkueessa. Heittävä takamies oli esiintynyt kovatasoisessa sarjassa lupaavasti, kunnes pääsiäisenä pelattu ottelu Duke Blue Devilsia vastaan muutti kaiken.

Puolustusvirhe omassa päässä jätti Duken Tyler Thorntonille vapaan heittopaikan. Ware yritti paikata virhettään, juoksi pallon perään ja hyppäsi blokkaamaan vastustajan heittoa.

Pallo ehti kuitenkin lähteä Thorntonin kädestä. Ware kääntyi ilmassa katsomaan, kokisiko hänen joukkueensa kolmen pisteen takaiskun. Kun hän laskeutui, oikea jalka petti hänen altaan. Waren sääriluu katkesi, ja luun pää työntyi ulos jalasta.

Joukkuekaverit ja otteluun kerääntyneet yli 30 000 katsojaa näkivät ensin koriin sujahtaneen heiton. Sitten he näkivät maassa makaavan Waren. Moni peitti kasvonsa, osa Waren joukkuekavereista itki.

Kyseinen tapaus nosti tuolloin 20-vuotiaan pelaajan maailmanlaajuiseen julkisuuteen. Waren seuraajamäärä Twitterissä kasvoi 120 000:een. Internetin hakupalvelussa hän oli maailman neljänneksi haetuin urheilija.

Uudenlaisesta julkisuudesta tuli kuitenkin pelaajalle helvettiä.

– Se sai minut lopulta lähtemään Louisvillesta. En voinut kävellä kadulla ilman, että ihmiset halusivat yhteiskuviin tai jutella puoli tuntia murtuneesta jalastani. Se oli turhauttavaa, en voinut keskittyä pelaamiseen. Vielä raskaampaa oli, että joukkuekaverini ja valmentajat pelkäsivät koko ajan puolestani, 23-vuotias Ware kertoo Ilta-Sanomille.

Ware siirtyi täksi kaudeksi Suomen Korisliigaan ja Kauhajoen Karhuun.

– Halusin päästä eroon kaikesta siitä. Yritin kertoa ihmisille, että olen koripalloilija enkä loukkaantunut nettisensaatio.

– Luuni vain murtui, ihmisille käy niin joka päivä. Loukkaantumiseni oli dramaattisempi, koska niin moni näki sen sosiaalisessa mediassa. En usko, että kymmenen vuotta sitten siitä olisi noussut samanlainen haloo.

Julkisuus pilasi pelivuosia

Ware sanoo suoraan, että loukkaantuminen ja sen myötä tullut julkisuus pilasivat hänen yliopistouransa.

– Tuntui, että loukkaantumisen jälkeen joukkueet eivät uskaltaneet ottaa minua riveihinsä. Luulen, että seuroja piinasi epäluulo, loukkaannunko uudelleen. Arvostan Karhua siitä, että seura ei ottanut asiaa esiin.

Vajaan 14 000 asukkaan Kauhajoki tuo Warelle paitsi mahdollisuuden keskittyä rakastamaansa lajiin myös kovasti kaivattua rauhaa.

– Vaihtoehtona oli muutama seura Kreikasta ja Italiasta, mutta Karhu teki suurimman vaikutuksen. Agenttini oli yllättynyt, miten paljon seura tiesi minusta ja miten kiinnostuneita he olivat. Olen oikeasti hiljainen ja varautunut kaveri, joten tämä on minulle täydellinen kaupunki, Ware kehuu.

Tiesin vain, että Suomessa on hyvää ruokaa. Muut kaverit sanoivat, että talvella täällä on erittäin kylmä ja että tarvitsisin hanskat ja paksun takin.

– Monet ihmiset eivät ymmärrä puhettani ravintolassa tai ruokakaupassa, mutta asiat hoituvat aina. Synnyinkaupunkini New York on esimerkiksi ihan liian täynnä ihmisiä ja vilinää.

Elokuun lopussa Suomeen tullut Ware ei ollut ennen käynyt Suomessa. Hän ei tiennyt tulevasta kotimaastaan paljoakaan.

– Tiesin vain, että Suomessa on hyvää ruokaa. Muut kaverit sanoivat, että talvella täällä on erittäin kylmä ja että tarvitsisin hanskat ja paksun takin.

Oliko suomalainen ruoka sitten yhtä hyvää kuin ajattelit?

– Todellakin. Rakastan lihapullia, ne ovat ehdoton lempiruokani.

Isot odotukset

Warella on Karhun kanssa vuoden sopimus, mutta hän sanoo jo tässä vaiheessa, ettei panisi pahakseen, vaikka olisi Suomessa pidempäänkin. Alkavalle kaudelle takamiehellä on selvä tavoite.

– Tärkeintä on, että kaudesta tulee voittoisa. Meillä on sellainen joukkue kasassa, että sen lyöminen on hankalaa. Olen valmis tekemään kaikkeni ensimmäisenä ammattilaiskautenani, etenkin koska viimeiset yliopistokaudet olivat niin vaikeita.

Yhdysvaltalaispelaaja korostaa haluavansa pelata. Se on hänen uraansa määrittävä unelma.

– Olen pelannut viisivuotiaasta saakka. Haluan pelata niin kauan kuin se on mahdollista. Se ajatus antoi minulle voimaa, kun lääkäri kertoi, että menisi kahdeksan kuukautta päästä taas kuntoon. Halusin osoittaa kaikille, että pystyn siihen.

– Loukkaantumisesta on nyt yli kolme vuotta. Olen sataprosenttisessa kunnossa ja yhtä nopea kuin ennen. Olen kiitollinen Jumalalle, että kaikki järjestyi.

Perheellä iso merkitys

Waren äiti ja siskot asuvat Atlantassa. Pelaaja kertoo perheensä tukeneen häntä päätöksessä tulla Suomeen.

– He olivat onnellisia puolestani. Meillä on siskojeni kanssa erittäin läheiset välit, joten he olivat hieman harmissaan, ettemme näkisi niin pitkään aikaan. Aion kuitenkin yllättää heidät ja käydä kotona joulukuussa.

Ware sanoo perheen olevan hänelle kaikki kaikessa.

– Minulla on tyttöystävä Yhdysvalloissa. Myöhemmin tulevaisuudessa haluaisin perustaa perheen. Haluan pitää myös huolta äidistäni ja siskoistani, koska he ovat olleet tukenani aina.

Korisliiga alkaa keskiviikkona. Kauhajoen Karhu pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina, kun se kohtaa kotikentällään helsinkiläisjoukkue Seagullsin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    7. 7

      Autoilija väisti tiellä ollutta tavaraa – auto suistui katolleen ojaan

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      ”Salainen” kuva hovista julki – herttuatar Catherine säteili yltäkylläisessä tiarassa, iltapuku korosti timmiä vyötäröä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää