Joensuun Kataja voitti sunnuntaina toisen peräkkäisen kerran koripalloilun miesten Suomen cupin, kun Tampereen Pyrintö kaatui 78-68 (39-27).
Vuosi sitten Kataja voitti Helsingissä Torpan Pojat, nyt pelattiin Tampereella Pyrinnön kotikentällä. Viime keväänä Pyrintö voitti Katajan ratkaisevassa SM-finaalissa, nyt se ei pystynyt samaan.- Tämä oli kahden väsyneen joukkueen taistelua, jossa korinteko oli vaikeaa. Yksilöt ratkaisivat, tänään etenkin Petri Virtanen ja Antti Kanervo rankaisivat meitä kaaren takaa, myönsi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Katajan virkaveli Jukka Toijala oli samoilla linjoilla. Joukkue joutui loukkaantumisten takia pelaamaan seitsemällä pelaajalla ja joukkue pelasi vielä keskiviikkona korisliigan ottelun eli finaali oli sille kolmas ottelu viidessä päivässä.
- Pelkäsin että bensa loppuu päätösneljänneksellä, kun kuorma oli raskas. Etenkin Sami Lehtoranta oli aivan puhki, Toijala sanoi.
Katajan johto oli suurimmillaan 14 pistettä 30 minuutin kohdalla (56-42). Pyrintö kiri lukemiin 64-62 kaksi minuuttia ennen loppua, mutta Katajan hermo kesti. B.A. Walker upotti lukemiksi 70-62, kun aikaa oli enää 40 sekuntia.
- Olin luottavainen. Meillä on ollut viime viikkoina paljon tiukkoja otteluita ja ne on pystytty voittamaan. Sellainen antaa itseluottamusta, Katajan kapteeni Virtanen sanoi.
Jared Newson oli 18 pisteellä Katajan tehokkain. Virtanen ja Jeremy Price kokosivat 15 pistettä, Walker 14. Katajan joukkueesta juuri Price ja Walker juhlivat ensimmäistä kertaa cupin voittoa Katajan paidassa.
- Todistimme että pystymme voittamaan Pyrinnön vieraskentällä. Se antaa paljon uskoa mahdollisia kevään finaaleja ajatellen, sanoi täydet 40 minuuttia pelannut Newson.
Pyrinnön tehokkain oli Antero Lehto 17 pisteellä. Damon Williams tuki 16 pisteellä. Joukkue sai kahden pisteen alueella enemmän pisteitä, mutta pääsi vapaaheittoviivalle vain kymmenen kertaa.
- Kataja ansaitsi voittonsa. Emme olleet tarpeeksi aktiivisia, Poikola tunnusti.
Kommentit
Kirjoita kommentti




