Namikan vire lopahti Salossa - Kataja taas voittojen tiellä

Julkaistu: 08.01.2012 20:50

Kolme edellistä otteluaan voittaneen Korisliigan jumbojoukkueen Namika Lahden nousuvire katkesi sunnuntaina ainakin hetkeksi.

Sarjassa kolmanneksi viimeisenä majaillut Salon Vilpas kaatoi vieraansa pistein 85-67 (39-29).

Vilpas nousi voitollaan sarjan tasaisessa alakastissa seitsemänneksi. Vain viisi ottelua koko kaudella voittanut Namika Lahti on sarjassa edelleen selkästi viimeisenä.

Vilpas käänsi ottelun edukseen toisella neljänneksellä, jonka se voitti 29-15. Joukkue onnistui heitoissaan kauttaaltaan lahtelaisia tarkemmin ja oli levypalloissa suorastaan ylivoimainen 52-31.

Salolaisten parhaita olivat Mikael Sandberg (17/4) ja Emmanuel Holloway (15/7). Lahden ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Ryan Brooks (20/7).
 

Kouvot piti Katajaa tiukoilla



Korisliigan kärkijoukkue Joensuun Kataja oli tiukoilla keskikastin ryhmiin lukeutuvan Kouvojen vieraana. Loukkaantumisista kärsivä Kataja taisteli Kouvolasta täpärän 62-60 (25-35) -voiton.

Enimmillään 11 pistettä tappiolla ollut Kataja puristi voittoon ottelun viime minuuteilla. Niukkaan tappioasemaan jäänyt Kouvot ei antautunut, vaan sai pallon loppusekunneilla vielä kahdesti korirautoihin. Ensimmäinen heitoista tuli kolmoskaaren takaa.

- Kuvio onnistui täydellisesti, mutta silti sekä voitto- että tasoitusyritys epäonnistuivat, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen harmitteli.

Kollega Jukka Toijalan mukaan pelistä tuli paljon hyvää oppia.

- Kävimme henkisesti pohjalla, mutta heräsimme tauon jälkeen.

Katajan selkeä ykkösmies oli Jared Newson (17/13). Kouvojen paras oli vuorostaan Anthony Brown (12/12).
 

ToPo jaksoi vain avauspuolikkaan



Korisliigassa toisena oleva Loimaan Bisons kaatoi Torpan Pojat vahvan toisen puoliaikansa ansioista 82-63 (32-36).

Helsinkiläiset johtivat peliä 15 minuutin jälkeen jo kymmenellä pisteellä. Bisons kuitenkin heräsi, ja päätösneljänneksellä kotijoukkue pallotteli taululle lopulta selkeät voittolukemat.

Loimaalaisten peli pyöri pitkälti kolmikon Mikko Koivisto (21/2), Martin Zeno (20/12) ja Jeb Ivey (16/6) ympärillä. ToPon paras oli Carl Lindbom (19/7).
 

Karhu voittoisa Uudessakaupungissa



Bisonsin kanssa tasapisteissä oleva Kauhajoen Karhu haki vierasvoiton Uudestakaupungista. Korihait taipui kotonaan 77-91 (46-47).

Kauhajokelaiset tekivät eroa isäntiinsä erityisesti kaukoheitoillaan. Karhu pussitti kaaren takaa peräti 13 kertaa, mutta Korihait sai sisään vain neljä kolmosta.

Karhu jyräsi myös tasaisuudellaan. Kaksinumeroisiin pistelukemiin pääsi peräti kuusi pelaajaa. Todd Hendley kokosi saldon 15/11 ja Kelly Beidler 13/10.

Korihaiden parhaimmistoa olivat Cory Johnson (19/4) ja Nigel Moore (12/7).
 

KTP yllätti Pyrinnön



Korisliigan häntäpään ryhmiin kuuluva KTP-Basket onnistui yllättämään sunnuntaina sarjanelosen Tampereen Pyrinnön. Kotivoitto kirjattiin lukemin 96-83 (47-44).

Kamppailu pysyi äärimmäisen tiukkana aina viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka. Sen KTP voitti jakson alun 12-0-lukemies siivittämänä selvästi pistein 30-18.

Isäntien parhaita olivat Antonio Crocker (21/5) ja Timothy Blue (20/5). Hallitsevan mestarijoukkueen näkyvimpiä hahmoja olivat Damon Williams (21/4) ja Antti Nikkilä (14/9).

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Fakta

Korisliiga 8.1.2012

Kouvot-Kataja 60-62 (13-13, 22-12, 9-20, 16-17)
Kouvot: Anthony Brown 12/12, Antto Nikkarinen 12/3, Antoine Jordan 9/6, Josh Gonner 9/4, Ilari Seppälä 7/0, Aleksi Akpaso 5/0, Samuli Vanttaja 3/2, Atte Perttu 3/2, Teemu Rintala 0/2.
Kataja: Jared Newson 17/13, Sami Lehtoranta 13/3, Antti Kanervo 12/2, B.A. Walker 10/3, Jeremy Price 8/4, Petri Virtanen 2/1.
Erotuomarit: Pekka Niemi, Henri Hilke, Pekka Front.
Yleisö: 1 043.

Vilpas-Lahti 85-67 (10-14, 29-15, 23-11, 23-27)
Vilpas: Mikael Sandberg 17/4, Emmanuel Holloway 15/7/5 syöttöä, Allen Durham 10/9, John Fields 10/15, Alex Vaenerberg 8/1/6 syöttöä, Jukka Kataja 7/2, Ilmari Kallio 6/1, Roope Ahonen 5/0, Samu Kaaresvirta 5/4, Kwamena Brace 2/2, Miska Ahokas 0/2, Jussi Savolainen 0/1.
Lahti: Ryan Brooks 20/7, Malik Moore 19/4, Brant Bailey 10/5, Sami Pekkola 6/6, Roope Suonio 5/1, Jimi Koskinen 4/4, Juha Korhonen 2/1, Jari Vanttaja 1/1.
Erotuomarit: Seppo Nyström, Roope Liljeberg, Timo Lamminen.
Yleisö: 1 360.

Korihait-Kauhajoki 77-91 (21-21, 25-26, 12-25, 19-19)
Korihait: Cory Johnson 19/4, Shawn Vanzant 19/2, Nigel Moore 12/7/5 syöttöä, Petri Heinonen 9/10, Pyry Rainamaa 8/3, Mikko Jalonen 6/2, Mikael Herbert 4/3, Jalmari Salaterä 0/1.
Kauhajoki: Vesa Mäkäläinen 16/0, Clevin Hannah 16/3/5 syöttöä, Aleksi Huuskonen 16/3, Todd Hendley 15/11, Henri Hirvikoski 13/3, Kelly Beidler 13/10, Ilkka Vuori 2/2/6 syöttöä, Jussi Eskola 0/1.
Erotuomarit: Mika Moberg, Harri Joutsi, Ismo Parkkinen.
Yleisö: 513.

KTP-Pyrintö 96-83 (22-22, 25-22, 19-21, 30-18)
KTP: Antonio Crocker 21/5, Timothy Blue 20/5, Jukka Matinen 17/4, Jeremy Williams 14/7, Bojan Sarcevic 10/2, Juho Lehtoranta 7/3, Michael Pounds 4/0, Joonas Lehtoranta 3/0, Joel Juusti 0/1, Milos Dobras 0/3.
Pyrintö: Damon Williams 21/4/5 syöttöä, Antero Lehto 15/1, Antti Nikkilä 14/9, Kenneth Lowe 13/6, Olli Ahvenniemi 10/7, Antwine Williams 7/7, Niko Mattila 3/2, Ville Pekkola 0/1, Jesse Niemi 0/1.
Erotuomarit: Petri Mäntylä, Johannes Sarekoski, Ari Malkamäki.
Yleisö: 1 117.

Bisons-ToPo 82-63 (14-19, 18-17, 24-14, 26-13)
Bisons: Mikko Koivisto 21/2, Martin Zeno 20/12, Jeb Ivey 16/5/6 syöttöä, Ryan McDade 7/4, Clifton Jones 7/3, Matti Nuutinen 6/1, Jani Kivinen 5/1, Eero Aaltonen 0/1.
ToPo: Carl Lindbom 19/7, Kimmo Muurinen 16/4, Chase Griffin 11/3, Eero Lehtinen 7/3, Timo Heinonen 6/8, Sad Niskanen 2/1, Jarkko Kyllönen 1/5, Hanno Möttölä 1/5.
Erotuomarit: Janne Muurinen, Karolina Andersson, Jouni Tilli.
Yleisö: 738.

Koripallo: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä