Sarjakärki pestasi kaksi kovaa kotimaista

Julkaistu: 23.01.2012 22:32

Korisliigaa johtava Joensuun Kataja vahvistuu IS Urheilun tietojen mukaan maajoukkuemies Samuel Haanpäällä ja liigakonkari Elias Kajanderilla.

Takamies Haanpää tunnetaan armottomana kaukoheittäjänä ja laitahyökkääjä Kajander periksiantamattomana raatajana.

Hankinnat tulivat tarpeeseen, sillä Kataja menetti aiemmin tässä kuussa tähtitakamies Juha Stenin loppukaudeksi sydän- ja verenkiertojärjestelmän toimintahäiriön vuoksi. Joensuulaiset ovat etsineet hänelle korvaajaa aktiivisesti myös ulkomailta.

Viimeisten joukossa kesän Euroopan mestaruuskisajoukkueesta pudonnut Haanpää edusti alkukauden kyproslaista Keravnosia. Sopimus  purettiin yhteisymmärryksessä joulukuussa, mistä lähtien pistehaukka on etsinyt uutta työnantajaa. Hänen tavoitteensa oli jatkaa uraansa ulkomailla, mutta lopulta Kataja vei pisimmän korren.

Kajander puolestaan ehti lopettaa aktiiviuransa jo viime kevääseen, mutta palaa nyt mestaruus mielessään. Hän on jahdannut SM-kultaa tuloksetta pääkaupunkiseudun joukkueissa, joten nyt oli ilmeisesti aika lähteä mestaruussuosikin riveihin merta edemmäs kalaan.

Kaksikon sopimukset kestävät kuluvan kauden loppuun.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Koripallo: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä