ToPo vaisuna Pohjanmaalla - Bisons jatkoi voittojen tiellä

Julkaistu: 25.01.2012 21:07

Kauhajoen Karhu otti Torpan Pojista helpon 93-69 (44-33) -voiton, kun Korisliigan kolmonen ja nelonen kohtasivat keskiviikkona Kauhajoella.

Karhu pohjusti voittonsa toisella neljänneksellä vietyään sen ensimmäiset viisi minuuttia 15-2. Sen jälkeen kotijohto pysytteli ensin kymmenen pisteen ja lopussa jo parinkymmenen vaiheilla.

- Joukkue kokosi kahden vaisun pelin jälkeen tosi hyvin itsensä. Onnistumiset ja peliaika jakaantuivat tänään tasaisesti, totesi Karhun valmentaja Ari Tammivaara.

Karhun tasaisuus näkyi viiden pelaajan kaksinumeroisissa pisteissä. Korikuninkuuskin meni jakoon, kun Vesa Mäkäläinen ja Clevin Hannah tekivät kumpikin 19 pistettä.

- Karhu murhasi meidät korin alla ja hävisimme muutenkin kaikki yksi vastaan yksi -tilanteet. Pehmeä esitys meiltä, murehti puolestaan ToPon valmentaja Tomi Kaminen.

ToPon pistetehtailu jäi liiaksi 22 pistettä heittäneen Chase Griffinin varaan. Hanno Möttölä teki 16 ja Unkarista ToPoon tullut uusi yhdysvaltalainen takamies Josh Wilson 17 pistettä epätasaisella teholla.
Karhulta puuttui polvivaivainen Ilkka Vuori ja ToPolta flunssaiset Carl Lindbom ja Jarkko Kyllönen. Tuomas Iisalo palasi ToPon kokoonpanoon lähes kahden kuukauden sairausloman jälkeen.
 

Kouvot voitti vajaalukuisenakin



Kouvojen 66-65 (23-29) -kotivoittoa Salon Vilppaasta voi pitää yllätyksenä, kun Kouvojen aloitusviisikosta puuttui peräti kolme pelaajaa. Jo pitkään loukkaantuneena olleen Samuli Vanttajan lisäksi joukkueen vauhtikoneet Josh Gonner ja Antto Nikkarinen olivat sivussa nilkkavaivaisina.

Pelin alku ei luvannut Kouvoille hyvää, kun se teki ensimmäisellä neljänneksellä vain kuusi pistettä. Loppua kohden Kouvot nousi voittotaistoon niin, että Teemu Rintala pääsi sekuntia ennen loppua tekemään voittopisteet vapaaheitoilla.

Viiden pelin tappioputken katkaisseen Kouvojen tehokkaimpia olivat Anthony Brown 20:llä ja Antoine Jordan 18 pisteellä.

Vilppaasta pääsivät kaksinumeroisiin lukemiin vain Allen Durham 14:llä ja nilkkavammastaan toipunut Roope Ahonen 12 pisteellä.
 

Namika Lahti ei luovuttanut



Talousvaikeuksiin ajautunut sarjajumbo Namika Lahti ei luovuttanut parketilla, vaan pisti kotipelissään Loimaan Bisonsin ahtaalle.

Sarjakakkonen vei voiton lopulta 82-78 (43-49) -tuloksella.

Kotijoukkue kamppaili viime sekunneilla kahden pisteen päässä, kunnes Bisons pääsi heittämään ratkaisevasti neljä vapaaheittopistettä.

Jeb Ivey heitti vieraille 21 pistettä ja Mikko Koivisto 18. Martin Zeno kahmi 16 pisteen lisäksi 18 levypalloa.

Sami Pekkola pussitti Namikalle 20 ja Ryan Brooks 19 pistettä.
 

LrNMKY kohensi asemiaan



Lappeenrannan NMKY kohensi asemiaan alemmassa keskikastissa 77-72 (36-31) -kotivoitolla Uudenkaupungin Korihaista.

Korihait keikkui tasalukemissa vielä päätösjakson alussa, mutta LrNMKY käänsi pian pelin ratkaisevasti edukseen.

Tyler Tiedeman heitti voittajille 25 ja Jouko Järvinen 16 pistettä.
Korihaiden teho keskittyi Nigel Mooren (28), Cory Johnsonin (17) ja Mikko Jalosen (16) käsiin. Alkukauden Meksikossa pelannut sentteri James Reaves palasi Korihaiden kokoonpanoon tehoin 4/6.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Fakta

Korisliiga 25.1.2012

LrNMKY-Korihait 77-72 (14-11, 22-20, 14-21, 27-20)
LrNMKY: Tyler Tiedeman 25/4/6 syöttöä, Jouko Järvinen 16/5, Lawrence Hamm 15/11/3 torjuntaa, Matias Ojala 6/3, Pasi Riihelä 5/8, DeAndre Haynes 5/3, Viljami Vanjoki 5/5, Henri Välimaa 0/1, Tuukka Kulha 0/0, Anttoni Tapio 0/0, Anton Kankaanpää 0/0.

Korihait: Nigel Moore 28/7, Cory Johnson 17/6, Mikko Jalonen 16/5, Petri Heinonen 4/9, James Reaves 4/6, Niko Malinen 2/1, Pyry Rainamaa 1/2, Mikael Herbert 0/1, Jalmari Salaterä 0/0.
Erotuomarit: Miltos Ioannidis, Ari Malkamäki.
Yleisö: 647.

Kouvot-Vilpas 66-65 (6-14, 17-15, 19-19, 24-17)
Kouvot: Anthony Brown 20/10, Antoine Jordan 18/11/6 riistoa, Ilari Seppälä 10/0, Atte Perttu 9/1, Teemu Rintala 6/7, Juuso Mäenpää 3/1, Aleksi Akpaso 0/3, Tuomas Hirvonen 0/0, Alexander Madsen 0/0, Juha Piepponen 0/0.

Vilpas: Allen Durham 14/13, Roope Ahonen 12/2, Emmanuel Holloway 9/1, Alex Vaenerberg 8/1, John Fields 8/15, Mikael Sandberg 5/2, Jukka Kataja 3/7, Samu Kaaresvirta 3/2, Jussi Savolainen 3/0, Ilmari Kallio 0/0, Kwamena Brace 0/0.
Erotuomarit: Mikko Toivonen, Karolina Andersson, Raimo Erkkilä.
Yleisö: 945.

Lahti-Bisons 78-82 (30-19, 13-30, 21-11, 14-22)
Lahti: Sami Pekkola 20/4, Ryan Brooks 19/8, Brant Bailey 16/3, Ville Mäkäläinen 8/4, Malik Moore 8/8/11 syöttöä, Jari Vanttaja 7/2, Sebastian Cakici 0/0, Jimi Koskinen 0/1, Roope Suonio 0/1, Juha Korhonen 0/0.

Bisons: Jeb Ivey 21/6/5 syöttöä, Mikko Koivisto 18/5, Martin Zeno 16/18, Ryan McDade 15/7, Clifton Jones 4/8, Santeri Latvala 3/1, Eero Aaltonen 3/0, Matti Nuutinen 2/0, Toni Karppinen 0/0, Turkka Rikkonen 0/0, Jani Kivinen 0/0.
Erotuomarit: Petri Mäntylä, Ismo Parkkinen, Ville-Matti Selkee.
Yleisö: 853.

Kauhajoki-ToPo 93-69 (21-22, 23-11, 22-21, 27-15)
Kauhajoki: Vesa Mäkäläinen 19/11, Clevin Hannah 19/4/6 syöttöä, Kelly Beidler 15/8/3 torjuntaa, Aleksi Huuskonen 14/4, Todd Hendley 11/10, Eldar Skamo 8/2, Henri Hirvikoski 7/2, Jussi Eskola 0/2, Joonas Sihto 0/0.

ToPo: Chase Griffin 22/1, Josh Wilson 17/1, Hanno Möttölä 16/9, Eero Lehtinen 6/4, Tuomas Iisalo 3/1, Kimmo Muurinen 3/4, Timo Heinonen 2/3, Sad Niskanen 0/1.

Erotuomarit: Juha-Pekka Orava, Markku Karppinen, Pekka Front.
Yleisö: 630.

Koripallo: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä