Talvivaaran kaivoksen sulkemista vaativat mielenosoittajat eivät keskiviikkona pysyneet poliisille antamassaan ilmoituksessa.
Vastoin ilmoitusta he suunnistivat iltapäivällä Aleksanterinkadulle työ- ja elinkeinoministeriön eteen ja aloittivat spray-maalauksen tekemisen kadulle.
Poliisi otti muutaman vahingontekijän nimet ylös, mutta kiinniottoja ei tehty. Välikohtauksen jälkeen mielenosoittajat hajaantuivat.
Alun perin mielenosoittajien piti kulkea Rautatieasemalta Mannerheimintien kautta Etelä-Esplanadille. Joukko kuitenkin lähti Mikonkadun kautta kohti ministeriötä ja aiheutti jonkin verran liikennehäiriöitä.
Mielenosoittajia oli poliisin arvion mukaan 40–50.




