Romanien kohtaloon etsitään jälleen ratkaisua

Julkaistu: 29.03.2011 12:00

Helsingissä Kalasatamaan majoittuneiden romanien kohtaloon etsitään ratkaisua päivän aikana.

Helsingin sosiaaliviraston johtavan asiantuntijan Jarmo Räihän mukaan tarkoitus on selvittää, millaisia suunnitelmia kullakin romanilla Suomessa on. Heitä on Kalasatamassa parikymmentä.

Sosiaalivirasto on kutsunut romanit Diakonissalaitoksen päiväkeskukseen kello 13 keskustelemaan heidän asioistaan.

– Aikaisemmin olemme tehneet ryhmäpäätöksiä. Kokeilemme nyt tällaista ratkaisua. Saa nähdä, tulevatko romanit paikalle. Tähän asti he ovat vältelleet virkamiehiä. Toivottavasti meillä on enemmän tietoa noin kello 16:n aikaan, Räihä sanoi.

Räihä ei vielä tiedä, missä romanit viettävät ensi yön. Romanit ovat asuneet viikonlopusta asti Sosiaalikeskus Sataman tiloissa Kalasatamassa. Pelastuslaitos on kuitenkin todennut, ettei rakennus sovi palovaaran vuoksi pidempiaikaiseen asumiseen.

Räihä kertoo, että sosiaalivirasto selvittää muun muassa Hietaniemen palvelukeskuksen mahdollisuuksia majoittaa romanit. Vapaa liikkuvuus -verkoston mukaan palvelukeskuksessa ei kuitenkaan ole tilaa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kotimaa: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä