Valtiovarainministeriön mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa edelleen odotettua nopeammin.
VM:n kansantalousosasto nosti kuluvan vuoden bruttokansantuotteen kasvuennusteen perjantaina 3,5 prosenttiin.
Ensi vuonna bruttokansantuote kasvaa ennusteen mukaan 2,5 prosenttia eli hieman hitaammin kuin joulukuun suhdannekatsauksessa arvioitiin. Kansantalousosaston uusi ennuste sisältyy hallituksen vahvistamaan valtiontalouden tekniseen menokehykseen vuosiksi 2012–2015.
Uuden ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna nopeammin kuin viime vuonna.
Ennustettu kasvu on 0,3 prosenttiyksikköä nopeampaa kuin 2010, jolloin Suomi nousi taantumasta. Joulukuussa VM ennusti talouskasvun hidastuvan tänä vuonna 2,9 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 2,7 prosenttiin.
Valtiovarainministeriön mukaan työttömyysaste alenee ensi vuonna 7,2 prosenttiin ja suurimmat inflaatiopaineet on ohitettu. Julkinen talous pysyy kuitenkin alijäämäisenä. Julkisen talouden alijäämä on tänä vuonna 0,9 prosenttia bruttokansantuotteesta eli hieman aiemmin arvioitua pienempi.
Ilman vahvistavia toimia julkinen talous pysyy VM:n mukaan alijäämäisenä vuoteen 2015 asti. Lyhyessä ajassa 25 miljardia kasvanut julkinen velka jatkaa kasvuaan, ja velan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa koko kauden vuoteen 2015 asti.
Perusura ei riitä
Tekninen menokehys on tarkoitettu pohjaksi ensi kevään hallitusneuvotteluille ja uuden hallituksen menokehyksille, joista se päättää vuoden 2012 budjetin yhteydessä.
Muun muassa eläkemenojen ennakoidaan kasvavan ensi vaalikaudella voimakkaasti. Toisaalta esimerkiksi työttömyysturvamenot alenevat, koska taloustilanteen ennustetaan kohenevan. Vahvan ulkoisen kysynnän uskotaan vauhdittavan vientiä.
Hallitus kantaa kehyspaperissaan huolta siitä, että odotettavissa oleva talouskasvu ei ilman uusia toimia riitä julkisen talouden tasapainottamiseen. Tilanne on silti parempi kuin useimmissa muissa EU-maissa.




