Suomen vanhin täyttää 110 vuotta

Julkaistu: 4.8.2007 7:19

Yksi, kahdeksan, yhdeksän, seitsemän. Rystysiin tatuoidut numerot kiinnittävät huomion. Numerosarja Suomen vanhimman ihmisen Aarne Arvosen kädessä tarkoittaa hänen syntymävuottaan.

Teräsvaarin tatuoinnit kertovat värikkäästä elämästä.

- Niitä on monta kymmentä kappaletta. Tässä käsivarressa on naisen kuva, kertoo "Arska" pirteänä IS:lle ja taputtaa vasenta hihaansa.

- Ensimmäiset tehtiin ensimmäisen maailmansodan aikaan, hän jatkaa.

Siis 1910-luvulla!

Arvosen elämä on ollut monivaiheinen. Hän on elänyt osan lapsuudestaan katupoikana ja työskennellyt mm. kirvesmiehenä, kivimiehenä, koristepuuseppänä ja betonimiehenä. Kansalaissodassa 1918 Arska kuului punakaartilaisiin.

Tänään Arvonen täyttää 110 vuotta. Eilen huumori kukki, kun hän kuuli, että syntymäpäivä on aivan ovella.

- Ai se on niin tipalla, Arska veisteli lepotuolissaan Vanhankylänniemen hoitokodissa Järvenpäässä.

Kunto on ihan kohdallaan.

- Ei minulla ole koskaan ollut kipuja, hän ilmoittaa.

Kaksi vuotta sitten munuaisvaivat veivät sairaalahoitoon. Nyt olo on kohtuullisen virkeä, vaikka näkö on mennyt ja ilman kuulokojetta on vaikea pärjätä.

Mikä on pitkän ikänne salaisuus?

- Lopetin tupakanpolton 30-luvulla, vastaa Arska hetken mietittyään. Siitä onkin vierähtänyt pian kahdeksan vuosikymmentä.

- Ikään voi vaikuttaa myös se, että hän on aina liikkunut paljon. Nuorena Arska muun muassa käveli Helsingistä Turkuun, lisää Paula Åhs, toinen Arskan tyttäristä.

Tuoreimmat