Tino, Voitto, Valentin

Kotimaa

Ulos Valikko

Kotimaa

Ilkka Kanervaa epäillään lahjusrikoksesta

Entistä ulkoministeriä Ilkka Kanervaa (kok) epäillään lahjusrikoksesta. Jutun kuulustelut on aloitettu, mutta ketään henkilöä - ei myöskään Kanervaa - ole otettu kiinni tai pidätetty.

Poliisin talousrikosyksikön johtaja Ilkka Koskimäki vahvisti Ilta-Sanomille, että Kanervaa epäillään lahjoman vastaanottamisesta vuonna 2008 silloisen syntymäpäiväjuhlien aikoihin.

- Kanerva on kiistänyt syyllisyytensä, Koskimäki sanoi.

Tieto Kanervan poliisikuulustelusta jäi sunnuntaina jossain määrin epämääräiseksi. Hän itse sanoi, että poliisi kuuli häntä esitutkinnassa epäiltynä ja kyse oli ilmeisesti lahjoman vastaanottamisesta.

- Epäilyyn liittyvä nimike jäi minulle jossain määrin epäselväksi, Kanerva sanoi.

Koskimäen mukaan asiassa ei ollut mitään epäselvää.

- Hiukan minä ihmettelen, että Kanervalle jäi epäselväksi hänen asemansa kuulusteluissa, Koskimäki totesi IS:lle.

Poliisi päätyi esitutkinnan aloittamiseen oman tutkimuksensa perusteella.

Epäselvyyksien aikoihin kansanedustaja Kanerva toimi ulkoministerinä. Hän joutui eromaan tehtävistä myöhemmin yksityisasioidensa takia.

Juttu liittyy Nova-yhtiöiden konkurssiepäselvyyksiin ja asiasta laadittuun erityistilintarkastukseen. Kanervan mahdollisesta osuudesta tapahtumiin on kuitenkin käynnistetty on tutkimuslinjansa.

Tiettävästi epäselvyydet liittyvät Kanervan saamiin lahjoihin ja ostettuihin seminaarilippuihin syntymäpäivien aikoihin. Summa on yhteisarvoltaan 17 000 euroa.

Poliisi on ollut kiinnostunut Nova Groupin mahdollisista yhteyksistä tekeillä olevaan Varsinais-Suomen maakuntakaavaan. Kanerva toimii kaavaa valmistelevan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana.

Kanerva ei ole tänään halunnut kommentoida tapahtumia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia: Tuhannet turvapaikanhakijat pettyneet Suomeen: ”Olot eivät vastaa odotuksia”

  2. 2

    Tänne Loton kaikkien aikojen suurin yhden henkilön voittama jättipotti meni! Pelattiin kukkakaupassa

  3. 3

    Katsojilta tyly täyslaidallinen Saturday Night Livelle – ”Tästä on nauru kaukana”

  4. 4

    Ruotsissa tyrmistyttiin Prisman mainoksesta: ”Kateellisilla suomalaisilla ei ole kuningasperhettä”

  5. 5

    Salla, 35, teki elämänmuutoksen – ”Kun kaikki mitä kerran omistin oli mennyt, tunsin äärimmäistä keveyttä”

  6. 6

    Viimeisillään raskaana oleva Victoria vieraili lätkäkatsomossa – Estelle hurrasi villisti, kun Ruotsi murjoi Leijonat

  7. 7

    22 vuoden liitto ohi – Ristomatti Ratia kertoo eron syistä: ”Kun kerroin Anulle asiasta, hän oli hetken hiljaa”

  8. 8

    16-vuotias superlupaus Viivi Lehikoinen aitoi hurjan SE:n – ”Kaikilla oli suut auki kun he katsoivat juoksua”

  9. 9

    Saturday Night Livessa julmaa pilaa Anu Saagimista ja Ristomatti Ratiasta

  10. 10

    Huumehelvetin läpikäyneellä Marko Jantusella vielä kymmeniätuhansia velkaa: ”Jos ei maksa, murhataan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    22 vuoden liitto ohi – Ristomatti Ratia kertoo eron syistä: ”Kun kerroin Anulle asiasta, hän oli hetken hiljaa”

  2. 2

    Ristomatti Ratia ja Anu Saagim-Ratia eroavat!

  3. 3

    Sankka lumisade nousee Suomen ylle – täällä pyryttää jopa 15 senttiä

  4. 4

    Huumehelvetin läpikäyneellä Marko Jantusella vielä kymmeniätuhansia velkaa: ”Jos ei maksa, murhataan”

  5. 5

    Kuvatehtävä, joka on lapsille helppo ja aikuisille vaikea – kumpaan suuntaan bussi ajaa?

  6. 6

    Sara Chafak käännytettiin pois terveyskeskuksesta – yksityislääkäri löysi kasvaimen

  7. 7

    Ystävät huomauttelivat painosta – Susanna Penttilä lihoi kahdeksan kiloa

  8. 8

    Gillian Anderson pahastui lehden julkaisemasta kuvasta – ”Tältä minä todellisuudessa näytän”

  9. 9

    Jaajo Linnonmaa: Minusta piti tulla perheyrityksen jatkaja

  10. 10

    Arto ja Seppo ylittivät Atlantin 4,3-metrisellä veneellä vuonna 1970 – ”Äidin mielestä idea ei ollut hyvä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kehä I miinoitettiin peltipoliiseilla – autoilijat järjestivät vastayllätyksen

  2. 2

    Vaimo kaiverrutti miehensä sormukseen ovelan tekstin – tarkoituksena taata, ettei mies pettäisi

  3. 3

    Kuvatehtävä, joka on lapsille helppo ja aikuisille vaikea – kumpaan suuntaan bussi ajaa?

  4. 4

    Järisyttävä tuuri: Uskomattoman kaunis nigerialainen leivänmyyjä näkyi vahingossa maailmantähden valokuvassa – luo nyt uraa mallina

  5. 5

    Kaikki alkoi Kaivopuistosta – Euroopan etsityimmän naisen Marina Kettusen, 29, tarina

  6. 6

    Hyvinkäällä vakavasti loukkaantunut juniorijalkapalloilija kuoli sairaalassa

  7. 7

    Jari Isometsä varmana Therese Johaugista: ”Ei saisi ensimmäistäkään maailmancupin pistettä”

  8. 8

    ”Voi hyvä Jumala!” – uusi video näyttää, millaisella voimalla myrsky iski maailman toiseksi suurimpaan loistoristeilijään

  9. 9

    Marja Hintikka avautuu rajusti kateudestaan joitain perheitä kohtaan: ”Olette erittäin etuoikeutetussa asemassa”

  10. 10

    Kova väite ruokateollisuuden salaisesta aseesta: Katsopa, löytyykö paketin kyljestä taikaluku 35/55

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia: Tuhannet turvapaikanhakijat pettyneet Suomeen: ”Olot eivät vastaa odotuksia”

  2. 2

    Tänne Loton kaikkien aikojen suurin yhden henkilön voittama jättipotti meni! Pelattiin kukkakaupassa

  3. 3

    Katsojilta tyly täyslaidallinen Saturday Night Livelle – ”Tästä on nauru kaukana”

  4. 4

    Ruotsissa tyrmistyttiin Prisman mainoksesta: ”Kateellisilla suomalaisilla ei ole kuningasperhettä”

  5. 5

    Salla, 35, teki elämänmuutoksen – ”Kun kaikki mitä kerran omistin oli mennyt, tunsin äärimmäistä keveyttä”

  6. Näytä lisää