Ohjaajaansa koira tottelee napakasti.
– Älkää kiinnittäkö siihen liikaa huomiota. Ei saa katsoa koiraa silmiin tai yrittää silittää sitä, Tenhu neuvoo.
Valtavan iso ja lihaksikas saksanpaimenkoira pyyhältää eläinklinikan ovesta, eikä totisesti avaussanojen jälkeen tee mieli mennä peuhaamaan koiran kanssa. Koulutettu sotakoira vastaa voimankäyttötilanteissa asetta, joten sen ohjaajalla on suuri vastuu.
Valikointi sotakoiraksi on tarkkaa. Fyysiset ominaisuudet varmistetaan – jopa röntgenkuvin. Myös luonne ja terveys vaikuttavat.
– Koiralla ei voi olla sisäelintauteja tai rakennepoikkeamia. Sotakoirat tekevät hyvää kuntoa vaativaa työtä, Tenhu muistuttaa.
Sotakoirat voivat antaa tarvittaessa virka-apua esimerkiksi poliisille jäljestyksessä tai vaarallisen henkilön kiinniotossa. Osa matkaa myös rauhanturvaoperaatioihin. Osa on koulutettu räjähteiden, aseiden tai huumeiden etsintään.
Satakunnan Kankaanpäässä olevaan Niinisaloon on keskitetty sotakoirien eläinlääkintä rutiinitarkastuksineen. Kaikki suomalaiset sotakoirat käyvät Niinisalon-koulutusjaksoilla säännöllisesti.
Jääräpää saa vaativan
Kovapäisen E-Bossin kanssa uskaltaa toimia ja ohjata sen poseerauksiin sotakoiranohjaaja Henri Halminen, jonka nimikkokoiraksi se valikoitui Niinisalon 30 koirasta. Ohjaajaansa koira tottelee napakasti.
– Koira tarvitsee auktoriteetin. Keskinäisen kunnioituksen ja luottamuksen pitää pelata. Taidan olla samanlainen jääräpää. Tulemme hyvin toimeen, kokemäkeläinen Halminen myöntää.
Hän on tottunut koirankasvatukseen, sillä metsästysharrastuksen takia hän tekee sitä siviilissäkin.
– Olen oppinut paljon uutta, sillä koirien hyvinvointi on täällä ykkösasia. Omien koirien ruokavalio on muuttunut kotonakin, Halminen kertoo.
Tarkka valintaprosessi
Uudestakaupungista kotoisin olevalla Juuso Soisalolla ei kotona lemmikkiä, mutta silti sotakoiranohjaajan tehtävä kiinnosti.
– Aavistin oikein, että tämä voisi olla kiinnostavaa, Soisalo kiittelee.
Hän ohjaa nimikkokoiransa Eran juoksumattotutkimukseen, johon Hanna Tenhu kerää parhaillaan tutkimusaineistoa. Vesijuoksumatto on perinteinen kuntoutusväline loukkaantuneille koirille, mutta nyt tutkitaan sitä, mitä hyötyä vesijuoksusta on terveelle koiralle.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 12:38
2.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
3.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
4.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
5.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
6.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 12:58
7.
-
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä 11:33
8.
-
Siwan kassakaappiryöstäjille iso saalis Turussa 13:08
9.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
10.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
11.
-
Tekikö taksikuski kiusaa? – taksi ja henkilöauto kolaroivat Helsingissä 12:52
12.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
13.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
14.
-
Jätti-invaasio! Helle toi miljardeja tuholaisötököitä Suomeen 12:32
15.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
16.
-
Sakari Salminen siirtyy KHL:ään 12:12
17.
-
Janne Ahonen palaa A-maajoukkueeseen 11:57
18.
-
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan 10:54
19.
-
David Hasselhoff rantautui Tallinnaan! 10:22
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
5.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
6.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
7.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
8.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
9.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
10.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
11.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
12.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
13.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
14.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
15.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
16.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
17.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
18.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
19.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000!
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä
Angry Birds -postimerkit julki syksyllä
Kaksosvauvojen surmista epäillyn äidin mielentila tutkitaan
Helsingin Mätäjoen myrkkyvuodon syy selvisi
Annatko lapsesi katsoa tv:tä yli 2 tuntia päivässä? Harkitse uudestaan
Presidentti Halosen Meggy-kissa on kotiutunut hyvin
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin




