Entisen kilpa-ajajan Jyrki Järvilehdon, 45, veneturman käsittelyssä siirryttiin tiistai-iltapäivänä turmapaikalle.
Järvilehtoa odottaa syyte ystävänsä törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syyteryppääseen tulee muitakin vakavia lainkohtia, mm. ruorijuopumus.
Syyttäjän mukaan Järvilehto oli juuri ennen veneturman sattumista vähintään 2,53 promillen humalassa, ja veneen nopeus oli rajoitukseen nähden hurja. Aiheesta lisää täällä.
Järvilehto totesi IS:lle lyhyesti aloittavansa kolmipäiväisen oikeudenkäynnin raskain mielin.
Järvilehto kuunteli syytteet tyynenä, mutta pyyhki silloin tällöin silmänurkkiaan kuullessaan syytteet ystävänsä kuolemasta.
- En ole kuljettanut moottorivenettä lainkaan. Kiistän kaikki syytteet, Järvilehto kiisti asianajansa suulla.
- Joku muu kuljetti venettä, sanoi asianajaja Juhani Ripatti.
Syyttäjän mukaan turmayönä miehet saapuivat rantaan taksilla, josta matka jatkui veneellä kello 2.26 kohti Järvilehdon mökkiä.
Syyttäjän mukaan veneen karttaplotterin tiedot osoittavat veneen liikkuneen turmahetkellä 86 kilometrin tuntinopeutta. Rajoitus on 5 km/t.
Tietojen mukaan nopeus oli todella kova jo satamasta lähdettäessä, ja pysyi suunnilleen samana koko matkan ajan.
Järvilehdon puolustuksen mukaan kyseinen vene ei edes kulje niin kovaa.
Syyttäjän mukaan keskeinen näyttö käsittelyssä on veneessä olleiden vammat ja niiden vertautuminen veneen rakenteisiin turmassa syntyneisiin vaurioihin. Vammoista on tarkoitus kuulla oikeuslääkäreitä.
Veneturmassa kesällä 2010 surmansa saaneen miehen vaimo, jolla on kolme alaikäistä lasta, vaatii IS:n tietojen mukaan merkittäviä korvauksia. Kyse on elatusavuista.
Vahingonkorvausasiat käsitellään vasta istunnon kolmantena päivänä perjantaina.
Oikeus jalkautui turmapaikalle
Tiistaina oikeus myös tutki turmapaikkaa eli Jomalvikin kapeaa kanavaa paikan päällä, Rajavartiolaitoksen veneillä.
Kello 13.30:n jälkeen selvisi, että Järvilehto ei osallistu iltapäivällä alkavaan katselmukseen. Hänen asianajajansa perusteli asiaa toteamalla, että ulkona on "niin kylmä".
Syyttäjä oli pettynyt Järvilehdon ratkaisuun.
Katselmukseen osallistuivat syyttäjä omassa veneessään ja oikeuden edustajat omassa veneessään.
Oikeudenkäynti jatkuu käräjätalolla keskiviikkoaamuna.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
1.
-
Viidakosta löytyi kadonnut kaupunki ihmelaitteen avulla 06:13
2.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 17.6. 22:26
3.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
4.
-
Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin 06:26
5.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
6.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
7.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
8.
-
F1-maailmaa kohtasi jälleen ikävä uutinen 17.6. 23:35
9.
-
Suomalainen purjevene evakuoitiin hurjassa myrskyssä Atlantilla 06:47
10.
-
Tuukka Raskille huikea nollapeli, Boston johtaa ottelusarjaa 07:58
11.
-
Nielaisiko maa Kanaali-Koskisen? Ei saapunut taaskaan oikeuteen 17.6. 21:44
12.
-
Horoskooppi 18.6.2013 06:00
13.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
14.
-
Kim Kardashian: Ei enää ikinä raskaaksi! 17.6. 20:23
15.
-
Vastasi tekstarilla saatuun tappelukutsuun - liki kaksi vuotta vankeutta 06:28
16.
-
Pia Lamberg ja Sauli Koskinen kertovat elämästään Kaliforniassa: "En voisi palata Suomeen" 17.6. 13:35
17.
-
Nyt avautuvat turistit: Retkiopas oli niin kännissä, että jouduimme kantamaan bussista ulos 17.6. 13:42
18.
-
Pääluottamusmies Janne Rummakko vetosi skottilaiseen suuromistajaan - lomautukset peruttiin 07:50
19.
-
Matti Nykänen suoraan keikalta sairaalaan - juhannuskeikkojen kohtalo auki 17.6. 14:43
20.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
1.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
2.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
3.
-
Kiinasta pelätään löytyneen jättikupla: "Ennennäkemätöntä!" 17.6. 10:48
4.
-
Suomalaiskeksintöä ylistetään maailmalla - The Economist: "Toinen kymppikerho" 17.6. 17:22
5.
-
Mies putosi kuolemaan kerrostalon pihassa 17.6. 11:00
6.
-
Miljonääri Eero Lehden kesämökillä jopa elokuvateatteri - katso sisäkuvat 17.6. 16:28
7.
-
Totuus Juri Gagarinin kuolemasta vihdoin julki - syyllinen yhä elossa 17.6. 16:03
8.
-
Teinityttö bongasi Williamin ja Harryn - katso hulvaton reaktio 17.6. 9:16
9.
-
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle? 17.6. 19:58
10.
-
Tämä polttopuu antaa parhaiten lämpöä 17.6. 18:02
11.
-
Kadonnut kolmikymppinen löytyi kuolleena 17.6. 7:54
12.
-
Pia Lamberg ja Sauli Koskinen kertovat elämästään Kaliforniassa: "En voisi palata Suomeen" 17.6. 13:35
13.
-
Vaarallisia ulkomaalaisia taas liikkeellä: Rahankerjääjät kiilasivat suomalaisauton ojaan 17.6. 9:23
14.
-
Näin lämpö vyöryy Suomeen juhannukseksi - katso kuvat 17.6. 8:08
15.
-
Nyt avautuvat turistit: Retkiopas oli niin kännissä, että jouduimme kantamaan bussista ulos 17.6. 13:42
16.
-
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen 17.6. 20:54
17.
-
Mafiahistorian yksi suurimmista mysteereistä alkoi 1975 - löytyykö vastaus tästä pellosta? 17.6. 22:26
18.
-
Erityisen raaka kaksoismurha Vantaalla - tekijälle lasku, muttei tuomiota 17.6. 12:40
19.
-
AP: Unohda Prism - USA:lla onkin vielä suurempi salaisuus 17.6. 14:39
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Näissä oloissa Michael Jackson eli - Pysäyttävät kuvat julki 12.6. 13:39
3.
-
Tangokuningatar Kirsi Rannolla parantumaton sairaus - ei hoitokeinoa 11.6. 14:31
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
7.
-
Pahoinpitely - Tätä asiaa Helvetin enkelit "eivät jätä rankaisematta" 11.6. 18:30
8.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
9.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
10.
-
50-kiloinen nainen sekoitti Bemari-kuskin - Suomen hauskin poliisi sai haastajan 11.6. 11:40
11.
-
Massiivinen matalapaine lähestyy Suomea - yhtenäistä ja rankkaa sadetta 12.6. 7:46
12.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
13.
-
Vesilasi 1,5 euroa - Hans Välimäen ravintolalle irvaillaan Facebookissa 11.6. 20:12
14.
-
Veritahrat paljastivat karmivan löydön lentokoneen laskutelinetilasta 12.6. 6:14
15.
-
Poliisia odotti yllätys Helvetin enkelien wc-pöntössä 12.6. 15:28
16.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
17.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
18.
-
Kuvasiko Googlen kamera-auto Helvetin enkeleiden väijymiehen? 11.6. 16:52
19.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
20.

Nielaisiko maa Kanaali-Koskisen? Ei saapunut taaskaan oikeuteen
"Jokin oli mennyt pieleen" - Pendolino kaksi tuntia myöhässä
Ohikulkija panikoitui lapsen lelusta Helsingissä - soitto hätäkeskukseen
Kiinassa voi puhjeta iso kupla – mitä tapahtuu Suomelle?
Presidentti Niinistö: Kultaranta-keskusteluille jatkoa
Ylöjärvellä ammuttiin ilmapistoolilla miestä jalkaan - useita partioita paikalle
Tilastotieto: Näin monta kertaa poliisi käyttää asetta vuodessa




