Lapsia hyväksikäyttänyt mies tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 38-vuotiaan miehen mm. kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä.Uhreina oli neljä poikaa. Kahden pojan osalta syytteet hylättiin.
Nuorimmillaan lapset olivat tekohetkellä 12-13-vuotiaita.
Ensimmäiset teot tapahtuivat 2004. Silloin uhrina oli 12-13-vuotias lapsi. Mies käytti hyväksi nukkuvaa lasta. Lapsi asui miehen luona hyväksikäyttöjen tapahtuma-aikaan. Mies tarjosi lapselle alkoholia ja valokuvasi uhrin paljasta sukupuolielintä.
Toinen uhri oli tapahtuma-aikaan 14-vuotias. Mies käytti lasta hyväkseen tämän ollessa miehen luona kylässä.
Kolmannen uhrin mies löysi tukihenkilötoiminnan kautta. Mies hakeutui syksyllä 2009 vapaaehtoistyöhön ja tukihenkilöksi. Hän käytti tätä luottamuksellista asemaa hyväkseen ja alisti tekoaikaan 12-13-vuotiaan uhrin seksuaalisiin tekoihin. Hän kertoi myös tästä hyväksikäytöstä vertaisverkon chatissa tuttavilleen ja pyrki järjestämään tapaamista oman miesystävänsä ja uhrin välille.
Neljänteen uhriin mies tutustui Facebookin kautta, kun uhri oli 12-vuotias.
Tuomitulla oli enimmillään hallussaan kymmeniätuhansia lapsipornokuvia ja satoja videopätkiä.
Rikosten tekopaikkakuntina olivat Jyväskylä, Kuopio ja Vaasa.
Kaksi syytettä hylättiin, koska toiseen ei liittynyt oikeuden mukaan varsinaisia seksuaalisväritteisiä seikkoja. Toiminta ei oikeuden mukaan edennyt vielä yrityksen asteelle. Toisessa tapauksessa jäi oikeuden mukaan näyttämättä, että mies olisi tiennyt ennen kesäkuuta 2008 asianomistajan olleen alle 16-vuotias. Oikeuden mukaan jäi näyttämättä, että mies olisi tehnyt seksuaalisia tekoja lapsen ollessa alle 16-vuotias.
Mies vetosi oikeudessa siihen, että hän on pyrkinyt edistämään rikostensa selvittämistä kertomalla oma-aloitteisesti ja avoimesti teoistaan. Oikeus otti tämän huomioon rangaistusta määrätessään vähäisessä määrin alentavana seikkana.
Mies joutuu maksamaan uhreille korvauksia yhteensä 21 000 euroa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 06:19
1.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 08:40
2.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
3.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
4.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
5.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
6.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
7.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
8.
-
Suomalainen stressaantuu työpaikalla kahdesta syystä 07:18
9.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
10.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
11.
-
IS paikalla Tukholman mellakkayössä: Molotovin cocktail lensi - rekka roihuisi 06:40
12.
-
Horoskooppi 23.5.2013 06:00
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
15.
-
Duodecim: Dramaattinen pudotus lasten tapaturmakuolemissa Suomessa 08:42
16.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
17.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
18.
-
Testi: Samsung Galaxy S4:ssä on jo vähän liikaakin ominaisuuksia - Katso video! 07:15
19.
-
Rytmihäiriöt olivat liikaa - maajoukkuehiihtäjän ura ohi 22.5. 21:45
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
6.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
7.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
8.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
9.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
10.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
11.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
12.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
13.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
14.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
15.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
16.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
17.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
18.
-
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli 22.5. 16:19
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!
"Suun kuivumista, sekavuutta ja levottomuutta" - hulluruohosta monenlaisia oireita
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja"
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä




