Isossakyrössä on sattunut vakava kahden henkilöauton välinen kolari.
Onnettomuusajankohtana tielle oli tuiskuttanut lunta, paikoin aina penkasta keskiviivaan saakka.
Paksuimmillaan ajoradalla oli noin 20 senttiä lunta.
Tervajoen suunnasta tullut henkilöautoa kuljettanut vuonna 1936 syntynyt mies oli ajanut tuiskunneen lumen muodostamaan lumikasaan, jolloin auton keula oli noussut ilmaan. Auto oli kääntynyt ilmassa, vaakatasossa ympäri ja iskeytynyt kylki edellä vastaantulevaan autoon.
Tämä auto sinkoutui ojaan jossa se katkaisi tien reunassa olleen valaisinpylvään.
Ensimmäisen auton kuljettaja ja toisen auton matkustaja, vuonna 1953 syntynyt nainen, jouduttiin leikkaamaan irti autoistaan.
Kaikki vietiin sairaalaan hoitoa ja tarkastusta varten. Henkilöautot vaurioituivat pahoin.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
1.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
2.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 11:56
4.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
5.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
6.
-
Rajan luvatta ylittänyt pyysi heti vettä 10:08
7.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
8.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
9.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 10:06
10.
-
Brad Pitt teki kaikkensa pitääkseen Angelinan rintojenpoiston salassa 12:25
11.
-
Paha rekkakolari Loviisassa - kaksi kuollut 12:28
12.
-
Dubain poliisin superautosta nousi erikoinen kohu! 11:38
13.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
14.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
15.
-
Fox News: Justin Bieber on seitsemänneksi suosituin nainen 09:54
16.
-
Suomalainen stressaantuu työpaikalla kahdesta syystä 07:18
17.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
18.
-
Hans Välimäki Radio Rockille: Kolmas Michelin-tähti olisi lopettanut Chez Dominiquen 09:45
19.
-
Tutkimus: Stressaantuneet naisen kasvot eivät kiihota miestä 11:27
20.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
1.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
4.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
5.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
8.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
9.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
10.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
11.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
12.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
13.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
14.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
15.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
16.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
17.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
18.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
19.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Rajan luvatta ylittänyt pyysi heti vettä
Huoltoaseman pihalla kaupiteltiin laittomia untuvikkoja - "Vakava vaara!"
Hyväuskoiset ostivat olemattomia konserttilippuja - myyjille ehdollista
TS: Turkulaismies hajotti pysäköintivalvonnan toimiston parkkisakon takia
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat!
"Suun kuivumista, sekavuutta ja levottomuutta" - hulluruohosta monenlaisia oireita
Homevauriot kuohuttivat eduskunnassa: "Tuijotetaan vain firman voittoja"
Mies putosi koulun työmaalla ja kuoli




