Outokumpu vähentää työpaikkoja Suomesta

Julkaistu: 27.4.2012 19:51

Teräsyhtiö Outokumpu aikoo vähentää jopa 200 työpaikkaa, joista valtaosan Suomesta.

Työpaikkoja lähtee myös Hollannista.

Outokummulla on iso terästehdas Torniossa.

Työpaikkojen vähennystarve on 150–200. Leikkaukset kohdistuvat toimihenkilöihin.

Outokummun on määrä aloittaa neuvottelut toimihenkilöiden kanssa kesäkuussa, ja vähennykset tehdään syyskuun loppuun mennessä.

Outokumpu karsi jo viime syksynä Suomesta 300 työpaikkaa. Näistä 200 lähti Tornion terästehtaasta.

Outokumpu teki alkuvuonna niukasti voitollisen tuloksen. Yhtiön voitto ennen rahoituseriä oli kuusi miljoonaa euroa, kun vuosi sitten vastaavan ajan tulos oli 17 miljoonaa.

Parannusta syntyi viime vuoden viimeisestä neljänneksestä, jolloin tulos oli yli sata miljoonaa euroa tappiolla.

Yhtiön tammi-maaliskuun liikevaihto pysyi viime vuoden vastaavan ajan tasolla 1,3 miljardissa.
 

Tieto leikkausaikeista tuli täytenä yllätyksenä


Outokummun toimihenkilöiden luottamusmiehen Jouni Sadinmaan mukaan tieto leikkausaikeista tuli täytenä yllätyksenä.

- Tunnelmat eivät todellakaan ole korkealla etenkään, kun edellisiä yt-neuvotteluja ei ole edes saatu kunnolla vielä loppuun, Sadinmaa kertoi ja jatkoi.

- Mietityttää, mikä tämän takana on. Tietysti yhtiö hakee säästöjä, mutta onko tämä oikea tie?

Sadinmaan mukaan Outokumpu karsii nyt kovalla kädellä työnjohtoa.

Edellisellä kierroksella toimihenkilöpuolelta lähti noin sata työpaikkaa, ja nyt leikataan vielä 150–200 paikkaa lisää. Toimihenkilöitä on kaikkiaan reilut 600.

Osa karsinnasta kohdistuu Outokummun Hollannin-yksikköön, jossa on 35 toimihenkilöä.

Outokummun kurssi parani Helsingin pörssissä melkein 3,5 prosenttia 1,24 euroon. Yhtiön osake myös vaihtui vilkkaasti eli toiseksi eniten matkapuhelinjätti Nokian jälkeen.

 

 


Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat