Maanjäristys säikäytti Kotkassa: "Kuin talot olisivat liikkuneet"

Julkaistu: 28.4.2012 12:31, päivitetty: 28.4.2012 16:08

Järistysäänet ruuhkauttivat Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen lauantain vastaisena yönä. Helsingin yliopiston seismologian instituutin mukaan järistyksen vahvuus oli 2,0 magnitudia.

Valtavan järistyksen äänet säikäyttivät useita lähialueen ihmisiä Kotkassa lauantain vastaisen yön aikana.

Voimakkaamman järistyksen jälkeen alueella sattui pienempiä tärähdyksiä.

- Maa tärisi niin kuin talot olisivat liikkuneet, itäisessä Kotkassa asuva Sasu Mäkinen kuvaa Ilta-Sanomille.

Mäkisen mukaan tärinä tuntui kymmenen kilometrin säteellä.

- Osa kavereistani oli herännyt tärinään, mutta itse olin hereillä, Mäkinen mainitsee.

Tilanne aiheutti soittotulvan Kaakkois-Suomen hätäkeskukseen, kun epätietoiset ihmiset kyselivät räjähdysten alkuperää.

- Noin 30 soittoa oli tullut ihmisiltä, jotka olivat kuulleet räjähdyksen ja pamauksen ääniä puolen yön aikaan, Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen päivystäjä selvittää IS:lle.

- Se, mistä räjähdykset ovat peräisin, ei ole tiedossa, hän lisää.

Kouvolan seudulla vielä kovempi järistys


Helsingin yliopiston seismologian instituutin mukaan järistyksen vahvuus oli 2,0 magnitudia.

- Havaintoja yleensä saadaan, kun järistys sattuu rauhalliseen aikaan ja tiiviisti asutulla alueella, sanoo instituutin johtaja Pekka J. Heikkinen.

Vastaavanlaisia järistyksiä on Heikkisen mukaan Suomessa kymmenkunta vuosittain.

Kouvolan seudulla sattui joulukuussa 2,9 magnitudin järistys. Se havaittiin kumeana jyrinänä sekä talojen tärinänä. Järistys aloitti myös kymmenien pienempien järistysten sarjan.

Heikkisen mukaan järistyksiä voi tulla lisää myös Kotkan seudulla.

Kaakkois-Suomen kallioperä on rapakivigraniittia. Tällaisessa kallioperässä maanjäristykset sattuvat usein sarjoina.
 

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat