Ilta-Sanomat käynnistää kirjoituskilpailun, jossa etsitään suomalaisten muistoja ja kokemuksia Viipurista.
Muistatko Monrepos'n? Tai ne kuuluisat Viipurin arjet ja lauantait, jolloin tanssiakin sai?Vai olitko mukana, kun suomalaiset palasivat Viipuriin jatkosodan alussa ja kunnostivat kaupunkia siinä uskossa, ettei sitä enää toistamiseen menetettäisi?
Entä millainen oli se hetki, kun lähtö tuli lopullisesti kesällä 1944?
Milloin seuraavan kerran pääsit näkemään Viipurin sen neuvostoisäntien hallussa? Kävitkö katsomassa vanhaa kotiasi ja tapasitko sen uusia venäläisasukkaita?
Vai oletko vanhojen viipurilaisten lapsi tai lapsenlapsi? Mitä kuulit Viipurista omassa lapsuudessasi ja millaiseen Viipuriin sinä olet tutustunut kaupungin neuvostovuosina tai nyky-Venäjän aikana?
Tästä kaikesta voit kertoa Ilta-Sanomien uudessa kirjoituskilpailussa, jossa etsitään suomalaisten muistoja, tarinoita ja kokemuksia Viipurista.
Idea kirjoituskilpailusta syntyi IS:n toimituksessa sen jälkeen, kun huomasimme, miten suurella kiinnostuksella suomalaiset ovat ottaneet vastaan sekä Viipuri-lehden että Sanomatalossa parhaillaan esillä olevan Tällanen ol' Viipuri -kuvanäyttelyn.
Kuvanäyttelyssä on esillä yhteensä sata valokuvaa Viipurista kolmelta ajanjaksolta: juuri ennen sotia, sotien aikana ja kaupungin ensimmäisiltä neuvostovuosilta. Suuri osa neuvostokuvista on sellaisia, ettei niitä ole Suomessa aiemmin nähty.
Monelle nuoremman sukupolven ihmiselle Viipuri-näyttely on ollut vavahduttava kokemus, sillä kaupungin kauneus, tuho ja rappio tulevat koskettavasti esille isoissa mustavalkokuvissa.
- Olen nyt aikamoisen tunnemyrskyn vallassa. En olisi uskonut, että näyttely vaikuttaa minuun näin, kuvaili näyttelyn kuvavedokset tehneen Libris-painotalon tuotepäällikkö Pasi Saarinen, 44, käytyään katsomassa lopputulosta.
Saarisen mummo oli Viipurista ja hän kertoi aina muistojaan, mutta mies itse tunnustaa pitäneensä Viipuria aina jotenkin kaukaisena asiana.
- Nyt kun katsoin kuvia, tajusin ensi kertaa, miten kaunis se kaupunki oli ja miten vähän aikaa siitä on, kun me menetimme Viipurin, Saarinen sanoi.
Näin osallistut kilpailuun
Kirjoita muistosi Viipurista mieluiten sähköpostilla osoitteeseen
viipuri@iltasanomat.fi. Poikkeustapauksissa otamme huomioon myös konekirjoitusliuskat tai selkeällä käsialalla tehdyt kirjoitukset, jotka voi lähettää osoitteeseen Pertti Koskinen, Ilta-Sanomat, PL 45, 00089 Sanoma.
Kirjoituksille ei anneta merkkimäärärajoituksia, mutta toivomus on, että muistelot olisivat lyhyitä ja iskeviä. Kirjoitusten mukaan voi liittää valokuvia. Jos lähetät valokuvia, älä lähetä alkuperäisiä kuvia vaan kopiot.
Kuvien ja kirjoitusten julkaisuoikeudet siirtyvät Ilta-Sanomille ilman eri korvausta. Liitä mukaan tarkat yhteystietosi osoitteineen ja puhelinnumeroineen: Ilta-Sanomat palkitsee parhaat kirjoitukset kesän lopulla. Kirjoituksia voi lähettää kesäkuun loppuun asti.
Kilpailun voittaja palkitaan kahden hengen matkalla Viipuriin. Pääpalkintoon sisältyy myös yhden yön yöpyminen hotellissa Viipurissa sekä illallinen viipurilaisessa ravintolassa. Kaksi seuraavaksi sijoittunutta kirjoitusta palkitaan päivän risteilyllä Lappeenrannasta Viipuriin. Nämäkin palkinnot ovat kahdelle hengelle.
Parhaita Viipuri-kirjoituksia julkaistaan kesän aikana.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 21:42
1.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 22:18
2.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
3.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 21:00
4.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 22:32
5.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
6.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 20:35
7.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 22:01
8.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
9.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:35
10.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 20:04
11.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 20:17
12.
-
Sirbiladze uhkasi tuomaria - punainen pelaajakäytävällä! 21:45
13.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19:08
14.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
15.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
16.
-
Mies oli jäädä kivisateen alle pihallaan: "Hyppäsin jalokuusen taakse" 19:43
17.
-
Tässä on maailman seksikkäimmät miesten hiukset 15:39
18.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 21:30
19.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
2.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
4.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
5.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
6.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
7.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
8.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
9.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
10.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
11.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 21:00
12.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
13.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
14.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
15.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
16.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
17.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
18.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 11:00
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 07:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Sanomatalon Karjala-näyttely jatkuu heinäkuulle
Ulvilan murhan aineisto pysyy edelleen pimennossa
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn"
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet
Himanen soitteli rahoittajalle ja vihjaili Kataisesta




