HS: Poliisissa riita seurantalaitteesta – kehittäjä irtisanottiin

Julkaistu: 3.6.2012 9:37

Poliisin salaisen hankkeen epäonnistuminen johti irtisanomisriitaan, kertoo Helsingin Sanomat painetussa lehdessään.

Suomen poliisissa aloitettiin vuonna 2005 salainen hanke, jonka päämääränä oli kehittää seurantalaite rikostutkijoiden apuvälineeksi.

Seurantalaitteen avulla oli tarkoitus seurata aiempaa tehokkaammin rikoksesta epäiltyjen ajoneuvoja ja tavaroita.

Kehitystyössä olivat mukana keskusrikospoliisi, suojelupoliisi ja Helsingin poliisilaitos. Seurantalaiteohjelman tekemisestä oli vastuussa pääosin yksi keskusrikospoliisin työntekijä, joka oli ollut keskeisessä asemassa myös aiemmassa vastaavassa kehitystyössä.

Hanke ei edennyt ongelmitta, sillä aikataulut venyivät ja epäonniset sattumat estivät laitteen testaamisen.

Epäilyksiä herätti myös kehitystyöstä vastanneen miehen sivutyö asiantuntijana Trevoc-nimisessä yrityksessä.

Trevoc markkinoi valmista seurantalaitetta samaan aikaan, kun poliisi kamppaili oman laitteensa valmiiksi saattamisen kanssa.

Keskusrikospoliisi näki ongelmia miehen kaksoisroolissa ja päätyi irtisanomaan hänet talvella 2009. Virkamieslautakunta totesi myöhemmin, ettei potkuille ollut tarpeeksi perusteita.

Myös kehitteillä ollut seurantalaite ehti vanheta tekniikaltaan prosessin aikana. Helsingin poliisi päätyi lopulta ostamaan omat laitteensa Trevocilta ja keskusrikospoliisi Ruotsista.

Sittemmin poliisi on vähentänyt omaa tarkkailulaitteiden kehitystyötään.

HS:n mukaan potkut saanut kehittäjä kiistää viivästyttäneensä tahallaan seurantalaitteen valmistumista. Osapuolten välillä on myös erimielisyyttä siitä, rikkoiko mies sivutoimilupansa ehtoja toimiessaan
samanaikaisesti Trevoc Oy:n asiantuntijana.

Kiista työntekijän potkuista on edennyt Krp:n toimesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat