Pienen nilkkaleikkauksen piti olla vaaraton, mutta haava ei parantunutkaan.
Pieni, vaaraton nilkkaleikkaus vei lopulta jyväskyläläisen Päivi Salojärven äidiltä hengen. Viime vuoden huhtikuussa tehty leikkaus meni hyvin, mutta haava ei parantunut.Nilkassa oli vielä kesällä syvä onkalo luuhun saakka.
- Heinäkuun lopussa äiti pääsi sairaalaan. Nilkka oli tarkoitus leikata uudelleen, mutta sairaalassa äidin jalat ja kädet menivät pahoille verirakkuloille, hengitys vaikeutui, ja hänet siirrettiin teho-osastolle.
Tehohoidon jälkeisessä osastohoidossa verirakkulat puhkesivat ja alkoivat märkiä. Ne märkivät useita kuukausia ja äidille tehtiin myös ihonsiirto.
Haavat eivät parantuneet, ne olivat erittäin kipeitä.
Kipulääkitys riittämätöntä
Äiti siirtyi kotikuntansa terveyskeskuksen vuodeosastolle, jossa lääkäri vaihtui koko ajan. Yksi lääkäri yritti saada äitiä sairaalaan, mutta sairaala ei huolinut.
- Terveyskeskuksessa äidille ei osattu määrätä riittävää kipulääkitystä. Äidin kunto heikkeni. Välillä hän ei kyennyt enää liikkumaan.
Loppusyksystä äiti pääsi muutamaksi viikoksi kotiin, mutta kunto hiipui. Joulukuussa hän joutui sairaalaan. Tammikuussa hän kuoli.
Salojärven mukaan missään vaiheessa ei selvinnyt, miksi leikkaushaava ei umpeutunut, mistä verirakkulat johtuivat, ja miksi ne eivät parantuneet.
- Sairaalabakteeria haavassa ei kuulemma ollut. Verirakkuloita epäiltiin allergiseksi reaktioksi ja verisuonitulehdukseksi, mutta mitään syytä ei näytteissä löytynyt.
Äitiä ei kuunneltu
Salojärvi pohtii nyt, että äidin leikkauksen jälkihoidossa moni asia meni pieleen. Äidillä oli useita lääkkeitä, joista hän mainitsi sairaalassa. Äitiä ei kuitenkaan kuunneltu.
Salojärvi näkee, että sairaalan lääkärit katsoivat omaa erikoisaluettaan, eivät kokonaisuutta. Terveyskeskuksessa ei ollut riittävää asiantuntemusta. Lisäksi hoitajat ja lääkärit vaihtuivat koko ajan.
- Minulle tuli kuva, ettei vanhoja ihmisiä hoideta huolella. Myöskään lääkkeiden yhteisvaikutusta ei osattu arvioida.
Salojärven äiti teki hoitovirheestä valituksen marraskuussa. Äidin kuoltua valitusprosessi palasi alkuun. Päätöstä ei ole vielä tullut.
- Ennen leikkausta äiti eli aktiivista elämää kotona.
Salojärven äiti asui eri paikkakunnalla kuin tyttärensä. Sairaala, jossa Salojärven äiti leikattiin, ja jossa hän kuoli, totesi STT:lle, ettei halua kommentoida yksittäisiä tapauksia.
Kuolemaan johtaneet hoitovirheet ovat sairaalan mukaan erittäin harvinaisia.
- Sairaalaamme koskevat potilasvahinkoilmoitukset liittyvät pääosin infektioihin, sairaalan johto kommentoi.
"Avoimuutta virheisiin"
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan hoitovirheisiin kuolee Suomessa vuosittain ihmisiä monta kertaa enemmän kuin liikenteessä.
THL:n ylilääkäri Olli Väisäsen mukaan suomalainen terveydenhoito on kuitenkin turvallista. Hoitovirheet vähenevät vielä avoimuutta lisäämällä.
- Kun virheet raportoidaan, niistä voidaan oppia, Väisänen painottaa.
Virheitä voi sattua sairaalassa kenelle tahansa, ei vain lääkäreille tai hoitajille. Yhtä lailla esimerkiksi huolimaton instrumenttien puhdistus voi aiheuttaa infektion.
- On tärkeätä, että sairaalat raportoivat myös läheltä piti -tilanteet. Ne antavat muille tietoa, miten välttää virhe. Ei ole oleellista, kuka virheen teki, vaan millaisen virheen ja mitä voimme siitä oppia.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
1.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
2.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
3.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
4.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
5.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
6.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
9.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
10.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
11.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
12.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
13.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
14.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
15.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
16.
-
Pekka Sauri teloi itsensä pyörätuolissa 19.6. 18:43
17.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
18.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 19.6. 18:03
19.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 19.6. 21:30
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
3.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
6.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
7.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
8.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
9.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
10.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
11.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
12.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
16.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
17.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
18.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki
Sanomatalon Karjala-näyttely jatkuu heinäkuulle
Ulvilan murhan aineisto pysyy edelleen pimennossa
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn"
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet
Himanen soitteli rahoittajalle ja vihjaili Kataisesta




