Viime vuosina seksinmyynti Suomessa on kansainvälistynyt, ja toiminta on siirtynyt kadulta verkkoon.
Venäjä, Viro, Kuuba, Brasilia, Nigeria, Romania... Suomessa työskentelee prostituoituja jo kymmenistä maista. Viime vuosina seksinmyynti on kansainvälistynyt voimakkaasti.- Se, että Euroopassa on huono taloustilanne, laittaa aina liikkeeseen ihmisiä seksityön piiristä. Moni, joka on lopettanut, saattaa laman vuoksi aloittaa työt uudelleen. Kaikki nämä yhteiskuntien isot muutokset vaikuttavat myös tähän seksityön kenttään, toteaa yksikön johtaja Minna Huovinen seksityöläisille neuvontaa ja apua antavasta Pro-tukipisteestä.
Poliisi on samoilla linjoilla. Suomeen hakeudutaan paremman tienestin toivossa.
- Jos taloudellinen tilanne Keski-Euroopassa on tiukka, voi olla, että kuluttajallakin on vähemmän käytettävissä tämäntyyppisiin palveluihin, huomauttaa rikostarkastaja Petri Rainiala Helsingin poliisista.
Pro-tukipisteen arvion mukaan sen palveluita on käyttänyt viime vuosina noin 50 maan kansalaiset.
Perinteisten Venäjän ja Viron rinnalle on tullut seksityöläisiä muun muassa espanjankielisestä maailmasta, Tshekistä ja Romanian suunnalta.
- Sitten on afrikkalaistaustaisia naisia, jotka ovat tulleet Eurooppaan monin eri tavoin ja saaneet oleskeluluvan EU:n alueelle, Rainiala sanoo.
Parin päivän keikan jälkeen maisema vaihtuu
Alalla on paljon liikkuvaa työvoimaa: seksityöntekijät piipahtavat kuhunkin maahan muutamaksi päiväksi ja siirtyvät sen jälkeen toisaalle.
Ilmoittelu on siirtynyt pääosin verkkoon, jossa palveluita kuvataan suorasukaisesti, ja asiakkaalle annetaan täsmällisiä toimintaohjeita käyttäytymisen ja seksimieltymyksien suhteen.
Rainiala kertoo, että osalle keikat järjestyvät välikäsien kautta, jolloin asunnot ja asiakaskontaktit ovat valmiina.
- Jos joku pistää vaikka nettipalvelun ylös, siinä oleva puhelinnumero saattaa ohjautua jonnekin Eurooppaan, josta ohjeistetaan asiakasta menemään tiettyyn paikkaan. Siellä saattaa siis olla joku operaattori, joka järjestää palvelun. Taustalla voi olla henkilö, joka värvää prostituoituja tämän palveluverkoston piiriin.
- Jokainen taso ottaa siitä - tietenkin - omat voittonsa. Ja periaatteessahan saadusta tulosta tulisi maksaa verot, huomauttaa Rainiala.
Pro-tukipisteen Huovinen muistuttaa, että rikollisorganisaatioihin turvautuminen lisää prostituoidun haavoittuvuutta ja riskejä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
1.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
2.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
3.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
4.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
5.
-
Ruorijuoppo upotti 7-metrisen veneensä Heinolassa 25.5. 23:24
6.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
7.
-
Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää 25.5. 22:11
8.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
9.
-
Bayernin pitkä odotus päättyi! Robben laukoi upean ratkaisun 25.5. 23:49
10.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
11.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
12.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
13.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
14.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 25.5. 13:40
15.
-
Sankari-Robben: "Tämä merkitsee minulle hyvin paljon" 00:34
16.
-
Ässien kausi sai täydellisen päätöksen 25.5. 21:41
17.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 25.5. 15:04
18.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
19.
-
Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta 25.5. 18:03
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
2.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 25.5. 9:35
4.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
5.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
6.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
7.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
8.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 25.5. 20:40
9.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
10.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
11.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
12.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 25.5. 7:03
13.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
14.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
15.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
16.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
17.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
18.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 25.5. 6:44
19.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 25.5. 7:23
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Tulviminen sulki raja-aseman Ruotsin rajalla: "Voi olla poikki parikin päivää"
Vihreillä ei vielä tietoa meppiehdokkaista
Niinistö ja Miettinen - kuin kaksi marjaa
Eksynyt hirvi seikkaili Espoossa: "Näytti siltä, että voi tulla ikkunasta läpi" - katso kuvat
Vihreät valitsi uudeksi puoluesihteeriksi Hautalan ja Niinistön erityisavustajan
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli
Ville Niinistö jatkaa vihreiden puheenjohtajana
Ville Niinistö avasi vihreiden puoluekokouksen: "Hallituksessa tahoja, jotka eivät ymmärrä"
Valepoliisit ryöstivät turisteja Helsingissä - "Tutkivat kuin elokuvissa"
Esko Aho Ylellä: Sdp:llä suurin ongelma
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa
AL: Hurja määrä takaisinvetoja - ennätys rikki tänä vuonna?




